Sivut

torstai 28. tammikuuta 2016

Pinar del Rio -sikarinpolttajien paratiisi

Upeat ovat maisemat tupakkaviljelmällä

Niinhän se on, että kun kerran lähtee matkaan pitää saada nähdä kaikki mahdollinen. Tai ainakin melkein.
Me lähdimme päiväksi pois Havannasta uudenvuoden aattona päiväretkelle Pinar del Rion maakuntaan.
Pinar del Rioon pääsee moottoritietä pitkin. Tie ei ole parhaassa kunnossa. Opas kertoi, että tien rakentaminen on jäänyt osittain kesken mm siltoja on paljon rakentamatta loppuun.
Bussista näkee paljon ja täytyy sanoa, että maaseudun näkymät yllättää. Jollain tavoin en olisi osannut kuvitella, että nuo vanhat autot on käytössä muillakin kuin turisteja kyyditsevillä kuskeilla. Muita menopelejä moottoritiellä ovat hevoset ja härkävankkurit. Niitä sitten bussi joutuu väistelemään ja matkanteko kestää.
Taloja tienvarsilla on paljon, myös köyhyys näkyy kaikkialla. Tai onko se paluuta menneeseen 50-luvulle. Pinar del Rio kun selkeästi vaikuttaa hieman paremman elintason maakunnalta.

Laakso, minne matkaamme on kuuluisaa tupakanviljelyaluetta. Alue tuottaa 70% tupakantuotannosta maassa. Maailman parhaat sikarit tulevat täältä. Tai maailman parhaat. Alue maan vehreintä aluetta ja siellä sijaitsee Guanicoguanicovuoret. Siellä on myös tuo kuuluisa Vinalesin laakso. Laakso on hieno yhdistelmä kalkkikivikalliota ja tupakkaviljelmiä rancheineen.

Ajamme ensimmäiseksi Pinar del Rion kaupunkiin. Kaupunki näyttää hyvin perinteiseltä kuubalaiselta kaupungilta. Tupakkatehtaaseen emme pääse, koska se on kiinni aattona. Korvikkeeksi pääsemme piipahtamaan likööritehtaaseen. Bussista ulos päästyämme on paikalliset mummot vastassa pyytäen rahaa tai saippuaa. Tähän saamme tottua tässä maassa. Mutta onneksi jättävät meidät helposti rauhaan.


Kadulla on myynnissä maalauksia

Katukuvaa Pinar del Riossa

Pullotuslinja



Kaupungista sitten lähdemme kohti tuota kuuluisaa Vinalesin laaksoa ja sen suosittua näköalapaikkaa. Tuo laakso on Unescon maailmanperintökohde.


Orkesteri on paikalla soittamassa ja saa porukan tanssimaan

Hulppeat ovat maisemat














Seuraava kohteemme on  maatila, missä viljellään tupakkaa.
Maanviljelijä kertoo sikarin viljelemisestä ja siitä, kuinka niitä tehdään. He saavat tilalta suoraan myydä tupakkaa 10% tuotannosta. Muu osa menee valtiolle.

Tyypillinen laakson ranch


Tupakkaviljelmällä







maniokkia?
Maatilan jälkeen seuraava etappi on  lounas. Lounastamme laaksossa, missä Castro on aikanaan antanut toimeksiannon maalata "esihistoriallinen" kalliomaalaus  (Leovigildo Gonzalesin Mural de prehistoria). Laakso on kaunis.
Ja sitten lounaalle.
Alkujuomaksi meille tarjotaan pina coladaa, johon sitten itse kaadetaan rommia niin paljon kuin sielu sietää. Juoma on kylmää ja raikastaa olotilaa. Sitten pöytään tuodaan salaattia, maniokkia (meille uusi tuttavuus), riisiä, mustia papuja ja sikaa. Vastapäätä istuvien japanilaisten kanssa ihmettelemme, mitä tuo maniokki on. Ja siihen toteamme, että kai jotain sellaista, mitä pitää syödä. Muuten tuo ateria, mitä tarjotaan, on hyvin tyypillinen ateria. Jälkiruokaakin on tarjolla, vanukasta. Ja tottahan toki elävää musiikkia soitetaan ruokailumme ajan.





Maniokki. Ensin hiukan ihmettelimme mutta maku oli ok
 
 
 
 
 
Tässä on tuo kalliomaalaus 




























Syömisen jälkeen meillä on jäljellä vielä yksi kohde. Pääsemme intiaaniluolaan. Opas kertoo, että luola on löydetty 30-luvulla. Alueella on ennen eurooppalaisten tuloa asunut intiaaneja; sibokseja, guantameroja ja .

Aika hyvin on piilossa tuo luolan suu

Luolassa





Ja sitten onkin aika lähteä kotimatkalle. Melko väsyneinä palaamme hotellille. Vaihdamme vaatteet ja mietimme mitä tehdä näin uudenvuoden aattona. Me emme ole varautuneet mihinkään ihmeelliseen. Joka paikkaan kun pääsymaksu on tuplahintainen. No me päätämme lähteä illalliselle. Löydämme muutaman korttelin päästä mukavan paladiaksen, missä syömme maittavan kalalautasen. Pihalla tirisee kokonainen possuvarras. Kokki kehuu, että possu vartaassa on jo toinen.  Illallisen jälkeen käyskentelemme kaupungilla. Tosiaan onpa hiljaista. Opas kertoi päivällä, että uutta vuotta vietetään perhepiireissä kotosalla.
Hotellin yökerhoon kulkeutuu nuorisoa. Se paikka ei houkuta meitä. Aika erilaiseksi muotoutuu vuodenvaihteemme. No sillä ei nyt niin hirveästi ole väliä, koska olemme saaneet nähdä niin paljon. Ulkona ei puolen yön aikaan ammuta raketin rakettia. Taloista kuului hurraa huutoja ja vettä heitetään ulos ikkunoista. Sen mukana uskotaan menneen vuoden huuhtoutuvan pois. Oppaamme kertoi päivällä, että joku onnellinen voi kulkea matkalaukun kanssa. Se kuulemma tietää onnellista uutta vuotta. Maaseudulla päivällä ajellessamme näkyi talojen edustalla olkinukkeja. Nekin ilmeisesti kuuluivat uuteen vuoteen.

Possua vartaassa

Uudenvuoden päivällinen

56 kommenttia:

  1. Kävimme Kuubassa viime keväänä, ja hyvin tutun näköiseltähän tuo maaseutu näyttää. Kuuban maanteillä kulkee kaikenlaisia menopelejä. Kiinnititte varmaan huomiota myös erilaisiin bussityyppeihin mitä kaupunkien välillä liikkui. Kun ei ole mitään uutta mistä ottaa, pidetään siitä vanhastakin hyvää huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu menopelejä kaikenlaisia. Yhdistetty bussi-kuorma-autoversiota. Kuorma-auto täynnä ihmisiä. Kimppakyydit yleisiä. Porukat istuivat keskellä tienristeystä pimeälläkin ja odottivat kyytiä.

      Poista
  2. Olisipa mielenkiintoista vierailla tupakkatehtaalla, vaikka itse en tupakkatuotteiden kuluttaja olekaan! Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Ihmettelen tuota 10% viljelijöille ja loput valtiolle. Kuulostaa aikamoiselta ryöstöstä.

    Itse olen vieraillut Tequila tehtaalla Meksikossa! Tosi hauskaa nähdä miten juoman valmistus käytännössä tapahtuu ja oppia kulttuuria tätä kautta!

    Titta / IKILOMALLA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyseessä kommunistinen valtio, niin yllättävää on, että saa edes osan myydä suoraan. Lopun osan saa siis myydä vain valtiolle. Sikaritehtaaseen emme päässeet. Se olisi ollutkin kiva kokemus

      Poista
  3. No teillä oli vähän erilainen uusivuosi! Varmaan mieleenpainuva kuitenkin! Kuuba kiinnostaa aina vaan enemmän. Toivon, että me saataisiin se ensi vuoden suunnitelmiin mahtumaan.

    VastaaPoista
  4. Mekin kävimme tuolla seudulla Kuubassa ollessamme. Maisema näyttää samalta, vaikka matkasta on jo kymmenisen vuotta. Kävimme myös järjestetyllä retkellä, vaikka muun osan kolmiviikkoisesta matkastamme teimmekin omatoimisesti, ja siirryimme paikasta toiseen busseilla ja välillä paikallisten kyydeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi omatoimisesti varmasti näitte enemmän. No me teimme päätöksen olla varaderossa isoin osa. Auton vuokrauksesta puhuttiin mutta tiet sen verran huonossa kunnossa, ettei otettu riskiä.

      Poista
  5. Kivan vehreän ja värikkään näköistä. Kuuba kiinnostaa meitäkin kovasti. Toivottavasti sinne joku vuosi päästään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella vehreää ja odotapa vaan kun kirjoitan jutun El Nichosta, vehreää sielläkin.

      Poista
  6. Kuubaan lähtisin mielelläni. En olisi ehkä saanut paljoakaan irti tehdaskierroksesta, mutta noita maisemia olisi ihaillut enemmän kuin mielelläni! Todella kaunista luontoa ja upea luola :) VIrkistävä tapa viettää vuodenvaihdetta, tai ainakin mua raketit vain ärsyttävät. Mitä rahan tuhlausta... Suomessa ei ehkä kylmyyden takia veden heittäminen toimisi, mutta voisin kyllä matkalaukun kanssa ravata ympäri kaupunkia juhliakseni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo no mielenkiintoista olisi ollut nähdä, toimiiko se tehdas samalla tavoin kuin Kuubasta tulleessa dokumentissa, missä yksi luki kirjaa ja muut käärivät sikareita :). Täytyy sanoa, että uuden vuoden vastaanotto meni näin ihan hyvin, koska takana oli pitkä päivä ja näimme niin paljon. Yllättävää oli, kuinka paljon noita luolia oli. Varaderossa hotellimme lähelläkin oli yksi. Tosin lepakot lentelivät sen verran, että lähdettiin pois.

      Poista
  7. Hienoja maisemia! Olen käynyt sikaritehtaalla Dominikaanisessa tasavallassa. En erityisemmin viihtynyt, sillä tuoksu oli melkoinen, kun kaikki työntekijät suoritti "tuotetestausta" sikareita kääriessään. Kuuba olisi kyllä monin tavoin mielenkiintoinen maa, kiva kuulla kokemuksianne.

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa olleen kiva päiväretki! Hienoja maisemia myös kuvissa. Uutta vuotta on minusta hauska viettää ulkomailla, siinä näkee aina vähän erilaisen tyylin juhlia sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta uusi vuosi ja miksei joulukin on mielenkiintoista viettää muualla.

      Poista
  9. Varraspossu on tosi herkullista. Mitä enemmän näen Kuubaa, sitä pettyneempi olen, ehkä minun ei pitäisi matkustaa sinne, masentuisin vain. Toki luola ja maisemat ovat hienoja, mutta elintason alhaisuus ahdistaa minua, sekä se, että hyvää maata haaskataan tupakalle. Olen innokas sosialisti ja jo kahdesti sosialistiset maat ovat tarjonneet minulle pettymyksiä. Sosialistina tunnen myös Kuuban vallankumouksen kohtalaisen hyvin, niin hyvin, etten osallistu Che-henkilönpalvontaan. Maniokki taas on ihan kohtalaista, olen itsekin tehnyt siitä chichaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että heikko elintaso yllätti itsenikin. Kun matkasimme kaupungin ulkopuolella sen huomasi erityisesti. Ei ihme, että ihmisiä muuttaa pois maasta. Kun toimeentuloa ei ole, varsinkin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen esim sokerituotanto hiipui.

      Poista
  10. Jostain syystä Kuubasta en ole kovinkaan paljon kuullut kokemuksia tai oikeastaan lukenutkaan sen enempää aiemmin, mutta mielenkiintoiselta maalta kyllä vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva. Matkalle lähtiessä löysin loppujen lopuksi muutamia blogeja, joissa oli pääasiassa käyty Havannassa.

      Poista
  11. Viskelevät vettä ikkunoista? Aika hauska perinne! Uusi Vuosi on musta aika turha juhla, me oltiin ihan vaan kotosalla ja syötiin nakkeja ja perunasalaattia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni on hauska nähdä, miten eri kulttuurit juhlistavat uutta vuotta.

      Poista
  12. Kuuba olisi kyllä mielenkiintoinen maa käydä!
    Ja retket lomakylän ulkopuolelle ovat aina kivoja! Tämä olisi kyllä sellainen maa, johon lähtiessäni varmasti turvautuisin valmismatkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mekin katselimme ensin lentoja ajatuksella omatoimimatkasta mutta päädyimme tuttuun. Vaikka toisaalta nyt omatoimimatkan ja valmismatkan ero....ostat itse lennot erikseen ja etsit majoituksen. Valmismatkoissa sinä saat lennot ja hotellit valita repertuaarista. Tietysti omatoimimatkalla voit valita missä kaupungeissa yövyt. Mielestäni ei noissa niin hirveästi eroa ole...vähän riippuu paikasta milloin kannattaa ostaa omatoimimatkan tai valmismatkan.

      Poista
  13. Hauska tuo "esihistoriallinen" kalliomaalaus :D Kuuba on sellainen paikka missä olisi mielenkiintoista käydä. Erityisesti kiinnostaisi nähdä Havannan vanhat autot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autot ovat maan ylpeys. Aina kun istui kyytiin, kertoivat heti merkin ja vuosimallin.

      Poista
  14. Oi, rakastan liköörejä, olisi kiva vierailla tuollaisessa tehtaassa! Hah, ajattelin, että maniokki on joku eläin. Olen taas vähän viisaampi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kertoi, että tuo oli maniokkia mutta tiedä häntä. Vaikka siirappimaisen näköinen, oli maku hiukan perunaa muistuttava.

      Poista
  15. Mielenkiintoinen Kuuba! :) Kivalta vaikutti teidän uusivuosi ja retki. Uusivuosi toimii silloin, kun sen viettää ulkomailla. Kuubasta kuuluisi kyllä ostaa sikaroita tuliaisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai ostimme sikareita ja rommia. Rommiahan sieltä saa vuosikertana. Niitähän ei saa suomesta.

      Poista
  16. Kiva nähdä erilaisia kuvia Kuubasta :) Ei aina vain Havannaa ja Varaderoa, vaikka niitäkin kuvia katselee mielellään! Tuo maniokki näyttää herkulta: tykkään mitä oudoimmista jutuista ja viimeisin herkku, jonka keksin brasseista oli Palmitos, eli palmun sydän, joka on hyvinkin saman näköinen tuon maniokin kanssa. Hieman artisokkamainen maku, slurps! Raahasin sitä purkeissa lähikaupasta Suomeen :D Ja tuo eräs taulu yläreunassa: Tulee mieleen Paul Lewin, vaikka nuo ei nyt ihan ole samaa kaliiperia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo palmitos voi olla samaa? me söimme myös Yccaa....näytti aivan jukka palmun kuoritulta rungolta ja pohdimmekin, että olisi sitä. Totta, tuossa pohdinkin, että varmaankin suurin osa käy vain Havannassa ja Varaderossa. Toki itsekin tulen kertomaan Varaderosta mutta sitten myös ikiihanasta Trinidadista, joka kyllä kaupunkina melkein lyö Havannankin. Tai sitten se johtuu siitä, että olimme siellä vain muutaman tunnin.

      Poista
  17. Mielenkiintoinen perinne tämä vedenheitto uutena vuotena. Oppii hyvin paikallisia tapojakin, kun on juhlapäivinä matkassa. Kuuba kiehtoo ja puoliso on sinne halunnut monena vuonna jo peräkkäin. Ollaan aina päädytty toisaalle vaikka lähellä varaaminen on jo sinne ollut pari kertaa. Lähiaikoina kuitenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuban kulttuurissa mielenkiintoisia juttuja. Ja koristeet, joulukoristeet kuten meillä parikymmentä vuotta sitten.

      Poista
  18. Olipa mielenkiintoista, Kuuba on mulle ihan vieras ja harmittaa kun tiedän etten sinne nyt todennäköisesti muutamaan vuoteen ainakaan tule menneeksi ja maa on todennäköisesti jo muuttunut aika lailla siinä vaiheessa jos sinne joskus päädytään. Rommia läträttiin Dominikaanisessakin, tuli ihan vesi kielelle kun miettii trooppista ilmastoa ja kylmää rommikolaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei muutu, vaan pitävät asiat entisellään. Nyt Amerikka kuume kasvaa...vaakakupissa ensi vuoden alun matkaan, lähteäkö karibian risteilylle vaiko Peruun. Siinäpä vasta pulma.

      Poista
  19. Aikahyppy menneeseen Kuubassa kiinnostaisi kokea, ennen kuin maa muuttuu liiaksi. Toisaalta toivoisi, että lisääntyvä matkailu ja mahdollisuus ulkomaankauppaan toisi hyvinvointia ihmisille.

    Tupakkatehtaalla olen päässyt käymään niinkin eksoottisessa paikassa kuin kotikaupungissani, tehdas tosin lakkautettiin 1990 -luvun alkupuolella. Anoppini oli yksi niitä harvoja, joka kääri tuossa Stregbergin tehtaassa sikareita, joka on tarkkaa käsityötä.

    Kiitos tästä matkasta Kuuban maaseudulle, jään mielenkiinnolla odottamaan tulevia postauksiasi Varaderosta ja Trinidadista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan tämä oli aikahyppy 50-luvulle. Sitä en osannut etukäteen edes tajuta. Voi olla, että vaurauden nousu on heille vaikeaa. Sen verran talous on romahtanut Neuvostoliiton loppumisen jälkeen. Mm sokerituotanto keskikuubassa, missä on ollut 50 sokeritehdasta on loppunut lähes tyystin. Ovat vieneet sokeria aikanaan Neuvostoliittoon.

      Poista
  20. Kuubassa olisi mukava päästä käymään. Sikareista en välitä, mutta kyllähän sitä nyt yhden kuubalaisen... ;) Minkälainen hintataso?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintataso yllätti. Turisti peso vastasi euroa. Rommia sai eurolla, aterian mohitolla 15€:lla. Kun turistialueelta lähti syrjäisemmälle paikkakunnalle myös hintataso tippui. Sikarit ja rommi oli halpaa tietty.

      Poista
  21. Uusi vuosi on yksi lempijutuistani ulkomailla, siinä pääsee aina sen kulttuurin fiiliksiin mukaan :)
    Kuubassa on muutama kaveri matkaoppaana ollut, se vaikuttaa kyllä ihan mielenkiintoiselta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Uuden vuoden juhlinta toi aivan uuden ulottuvuuden. Sitä halutaan juhlia perhepiirissä kotona. Raketteja ei ammuta jne. Myös hollantilainen vävypoika kertoi, että he juhlivat uutta vuotta perhepiirissä.

      Poista
  22. Siis mitä toi maniokki sitten oikein oli? Hurja määrä tupakkaa tuolla tuotetaan. Paikalliset varmaan savuttelivat itsekin ihan antaumuksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tiedä. Väittivät, että jonkun pensaan varsia (kts kuva)maistui hiukan perunalle. Kyllä sauhuttelivat. Ilmeisesti oikein ylpeys kulkea sikari suussa. Trinidadissa vanhat miehet antoivat kuvauttaa itseään sikari suussa.

      Poista
  23. Kuuba. Sinne on päästävä! Oliko pina colada hyvä??
    Kiitos kivasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se ja mohito parempaa kuin täällä. Tekevät sen kai eri raaka-aineista.

      Poista
  24. Tuo kalliomaalaus olisi ollut kiva nähdä, mutta vajaa viikko Havannassa ja Trinadadissa ei riittänyt "kaiken" näkemiseen :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan on, että kaikki ei aina mahdu mukaan. Itse olisin halunnut olla Trinidadissa kauemmin kuin me olimme vain muutaman tunnin.

      Poista
  25. Määräys esihistoriallisesta kalliomaalauksesta... :D Diktaattoreilla on näitä luovia ajatuksia. En ole tainnut käydä tropiikissa Okinawaa lukuunottamatta - olisi kyllä kiva joskus nähdä tuollaista vehreyttä, mikä ranch-kuvissa näkyy! Idylliseltä näyttävät nuo tilatkin. Intiaaneista olisin mieluusti lukenut enemmänkin. Mukava kertomus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että jos Kuubaan menoa suunnittelee ehkä kannattaa uhrata ja olla yksi yö tuolla Pinar del Riossa. Siellä on tuon laakson lähellä todella paljon Paladiaksia, missä yöpyä. Näytti houkuttelevalta. Varaderossakin oli ainakin yksi luoöa, mikä oli yleisölle auki. Siellä näitä intiaaneja on myös asunut, ennen valkoisen tuloa. Näitä intiaaneja oli kolme eri heimoa. En tuota itsekään niin ole aiemmin osannut ajatella. Mutta kai se niin on, että kaikilla noilla Väli- Amerikan mailla niitä on asustellut.

      Poista
  26. Vau, mitä maisemia! Noille vuorille haluaisin kiipeilemään. Minusta tuo kaupunkikuva näyttää kyllä yllättävän siistiltä. Voisi melkein luulla, että ollaan jossain etelä-Euroopassa. :D Toista se on silti varmasti maaseudulla. Kuuba on kyllä niin ristiriitainen maa; jotkut asiat ovat verrattain todella hyvällä mallilla kuten koulutus ja terveydenhuolto, mutta toisaalta sananvapaus ja elinkeinot ei niinkään. Maa kyllä kiinnostaa matkakohteena ja paljon!

    Maniokki eli kassava on muuten erityisen hyvää leivitettynä ja öljyssä paistettuna (vaan niin taitaa olla kaikki muukin). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta sairaanhoito ja koulutus ovat ilmaisia. Sitten nuo palkat esim lääkäri tienaa 30€/ kk. Tosin kuuban pesoa mutta tuskin sillä elää. Tämäkin palkkaussysteemi vinouttaa niin, että jokainen haluaa ennemmin palvella turisteja, koska palkka huomattavasti parempi.

      Poista
  27. Kuulostaa mukavalta päiväretkeltä! Totta on, että bussin ikkunasta näkee valtavan paljon. Tykkään itse reissussa liikkua pitkiäkin välimatkoja näin, usein mieluummin kuin lentämällä. Jotenkin se maisemien vaihtuminen ja paikallisten elämän seuraaminen ikkunasta käsin on terapeuttista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta bussin ikkunasta näkee mutta ehkä enin harmitus silloin on siinä, että ei voi halutessa pysähtyä katselemaan tarkemmin. Mielenkiintoisia juttuja muutenkin esim matkalla Trinidadiin pysähdyspaikallamme sattui olemaan poppoo, joka oli lähdössä kukkoineen kukkotappeluun....no siitä aikanaan juttua ja kuvia.

      Poista
  28. Samantyyppistä taidetta ja maisemia löytyy Dominikaanisesta ja ruokalautasellakin samanoloista tavaraa. Siellä tuli mulle sikaritehtaat ja rommitislaamot tutuksi. Kuuba kiehtoo lähinnä salsan takia, mutta sekin taitaa olla siellä harvojen harrastus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä salsata jos siellä kannattaa selvittää näitä paikkoja jo vaikka etukäteen. Tosin harmittaa suunnattomasti, kun Havannassa meitä pyydettiin johonkin klubiin kuuntelemaan sosial vista clubin esiintyjiä. Tokihan joka kadunkulmassa ravintoloissa soi salsa. Aika moni sitten pistikin tanssiksi joko ulkona tai sisällä...

      Poista