Sivut

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Matkojen ABC

Matkojen A B C

Sain idean tähän postaukseen La Vida Loca-blogista. Ideana on siis kertoa yksi mieleen tuleva matkailuun liittyvä asia jokaisesta kirjaimesta. Hyvältä tuntuva idea, pakkohan tähän oli tarttua!

A
Amsterdam
Tässä olisi voinut olla Ateena, tuo elämäni ensimmäisen matkani päätepiste ennen kotimatkaa joskus 80-luvulla. Mutta koska en ole blogissa juurikaan vielä ehtinyt mainita Amsterdamista, niin aloitetaan sillä.
Amsterdamissa olen käynyt kaksi kertaa. Olimme siellä kesällä 2012 kolme yötä. Toisen kerran olimme keväällä 2014. Huonoksi tuuriksemme ensimmäisellä kerralla oli sateinen ilma koko matkamme ajan ja nuo kolme päivää kuljimme kaupungilla kaatosateessa. Päänähtävyydet siitä huolimatta kiersimme. Eniten mieleeni jäi ihastuttava Van Gogh museo, Anne Frankin talo ja illan hämärtyessä piipahdimme pahamaineisella punaisten lyhtyjen alueella.
Amsterdam ei vienyt sydäntäni johtuen ehkä osittain liian vapaasta huumekulttuurista, joka näkyi katukuvassa.

Kanaalien ja polkupyörien luvattu maa
B
Brugge
Bruggestä olen kertonut ennenkin. Se on hieno esitys menneestä. Sinne voisin palata uudestaan. Se oli aikanaan ensimmäinen reissupäivämme ja vieläkin muistan tunnelman, kun istahdimme Bruggen aukiolle lounastamaan. Aurinko paistoi ja kesän matka pääsi alkamaan.

Brugge tuo kaunis historiallinen kaupunki Belgiassa

C
Cornigilia
Cinque Terre olisi voinut tässä olla toisena vaihtoehtona. Mutta valitsin Cornigilian, koska noista Cinque Terren kylistä se oli ihastuttavin.

D
Dau Cila
Michelin listoilla oleva ruokaravintola Riomaggioressa, joka sijaitsi aivan huoneistomme vieressä. Me varasimme sieltä pöydän. Kuinka sattuikaan sinä iltana, että eräältä parvekkeelta bändi soitti musiikkia, ilta hämärtyi ja tunnelma oli mitä uskomattomin. Ja oli se ruokakin hyvää sekä seura; oma aviomies.

Siellä se bändi soittelee. Lisää Dau cilasta Riomaggioren ravintolajutussa.

E
Eurooppa
Euroopan maat on minun bongauksen kohteena. Bongattuna tällä hetkellä 23 50:stä. Yli puolet on maita jäljellä. Mutta mihin tässä on kiire? Vuoden 2017 aikana tavoitteena on saada listalle ainakin 4 lisää ellei jopa viisi Euroopan maata.

Berliini ja itäblogin auto Trabantti. Kuvastaa hyvin koko eurooppaa ja sen mennyttä aikaa

F
Finland
Kotimaani. Sinne on matkoilta hyvä palata. Finland is best.

G
Gran Canaria
Gran Canarialla käyty kahteen otteeseen D-vitamiinitankkauksessa. Kanaria kiintiö on Gran Canarian osalta ainakin vähän aikaa täynnä. Käymättä on Kanarian saarista vielä Fuertoventura ja Lanzarote sekä La Palma ja El Hiero.

Las Palmasin vanha kaupunki on täynnä kauniita vanhoja rakennuksia.

H
Hvar
Yksi Kroatian kauniista saarista. Vietimme siellä kesäpäivää vuonna 2013.

I
Italia
Italiassa on tullut seikkailtua melko paljon. Kaunis maa, missä jokaisella maakunnalla on jotain omaleimaista annettavaa. Käytyjä kohteita: Rooma, Venetsia, Comojärven seutu, Cinque Terre, Portovenere, Milano ja Pisa. Vielä on muutama Italian kohde käymättä eli sinne on vielä joskus
palattava.

Gondoliajelulla Venetsiassa

J
Jet lag
Aikaero tuntui kaikkein eniten viime talvena kun tulimme pois Kuubasta. Jo Kuubassa ollessa heräilimme usein aamuyöstä ja koska olo oli pirteä, oli pakko ottaa kirja esiin. Loppuviikosta kotiin tullessa meni muutama päivä ennen kuin sai unirytmin takaisin. Näin ei käynyt Thaimaassa ollessa.

K
Kuuba
Mielenkiintoinen maa täynnä nostalgiaa, lämpöä, sykettä, musiikkia ja historiaa. Kävimme mm Havannassa, Varaderossa, Vinalesin laaksossa, Trinidadissa ja Santa Clarassa.

Toinen ns kaukomatkamme ulottui Kuubaan. Tässä Havanna, minne voisin palata uudelleenkin

L
Lefkas
Lefkaksella on erityinen merkitys sydämessäni. Olimme siellä vuonna 1990 häämatkalla ja uuden matkan sinne teimme vuonna 2014. Kaunis saari täynnä uskomattomia rantoja ja kaunista luontoa.

Lefkas ja Nidrin rantamaisemaa

M
Maapallo
Maaäitimme, joka tarjoaa niin paljon ihmeellisiä asioita nähtäväksi. On hienoa, että saamme asua täällä.

N
Naantali
Kotikaupunki, missä yksi lempipaikkani on rakkaudenpolun näköalapaikat. Kaupunki on yksi Suomen ykkösmatkakohteista. Eikä ihme.

Naantalin idyllinen vanha kaupunki

O
Omatoimimatka
Suurin osa tekemistäni matkoista on omatoimimatkoja. Rakastan matkan suunnittelua. Suunnittelu alkaa kohteiden etsimisestä (tai kohteita kerätään bucket listalle) ja sitten majoitusvaihtoehtojen kartoittamisella ja lähimmän lentokentän etsimisessä.
Omatoimimatkalla saa vapauden valita reitit, missä ja miten lomansa viettää. Omatoimimatka ei kuitenkaan paljoa poikkea valmismatkasta. Ainoa poikkeus on ehkä joustavuudessa. Esim kesän matkalla olimme monessa eri paikassa ja teimme aivan viime hetkellä reittimuutoksenkin. Ehkä valmismatkasta on olemassa vääränlainen käsitys. Palvelua valmismatkoilla saa, jos haluaa. Me teemme kumpiakin. Joskus valmismatka on järkevämpi vaihtoehto kuin omatoimimatka.


P
Plitvice
Erittäin kaunis luonnonpuisto Kroatiassa. Kun kuljimme puistossa olimme aivan haltoissamme, niin kaunis oli Plitvice erilaisine vesiputouksineen. Alue on Unescon maailmanperintökohde. Jos joskus kuljet siellä päin, älä missään nimessä jätä väliin.



Q
Queen
Nyt tässä kohtaa mieleeni tuli Queen Elisabeth ja Lontoo. Lontoon matkalla kävimme pällistelemässä kuninkaan palatsia. Kuninkaallisia emme nähneet.

Kuninkaanlinnan edusta Lontoossa
R
Ruotsi
Naapurimaamme.
Pääkaupungissa Tukholmassa tulee käytyä usein. Se on niin lähellä ja helposti tavoitettavissa esim laivalla.
Siellä parasta on vanhakaupunki. Jossain voisi tutustua muuhunkin Ruotsiin.

S
Similanin saaret
Tässä toinen uskomattoman hieno luontokohde Thaimaassa. Saaria on monia. Me kävimme aikanamme kolmessa niistä.
Taitaa olla niin, ettei saarille tällä hetkellä enää pääse. Me vietimme siellä unohtumattoman joulupäivän.



T
Teneriffa
Yllättävän monipuolinen paikka. Olimme muutama vuosi sitten marraskuussa Teneriffalla Playa del Americas. Paikka yllätti monipuolisuudellaan. Kohde ei ollut pelkkää löhöilypaikka vaan tarjosi paljon nähtävää. Me käväisimme mm Teidellä katselemassa auringonlaskua, Mascan laaksossa ja La Gomeralla. Osa saaresta jäi jopa tutkimatta. Sinne voisi siis palata. Ehdottomasti jos haluat nauttia auringosta, kannattaa valita Americas. Siellä paistaa aurinko varmimmin. Ja muuten Teneriffan hintataso oli huomattavasti alhaisempi kuin Gran Canarian.


Kuvassa Teneriffan vanhin puu Traakkipuu eli lohikäärmepuu. Se sijaitsee Icod de los vinosin kylässä ja kerrotaan olevan 1000-2000 vuotta vanha puu.

U
Uusi vuosi ulkomailla
Railakkaita uusia vuosia on tullut vietettyä ulkomailla. Tässä yksi Maspalomaksella vietetty. Uuden vuoden juhlinnan aloitimme silloin Herkuttelulla.

Paras kalaruoka ikinä. Ravintola sijaitsee aivan dyynien ja meren läheisyydessä.

V
Vlissingen
Hollannin rannikolla sijaitseva pikkukaupunki. Hollannista löytyy kauniita rantoja. Harmi vaan, että ilmat ovat senverran epävakaiset, että sen vuoksi ei pohjoismaalaiset halua valita sitä lomakohteeksi.
Me vietimme Vlissingenin rantabulevardilla yhtenä kesänä muutaman yön. Säät eivät hirveällä lämmöllä meitä suosineet mutta ilma oli mitä sopivin kävelyretken tekemiseen.

Vlissingenin rantamaisemissa

W
werla
Puuhiomo- ja pahvitehdas. Aivan alkuperäisessä mallissaan. Unescon maailmanperintökohde Suomessa.

X
Xmas
Joulu. Lähinnä tässä nyt tulee mieleen seuraava joulu, jonka tulemme viettämään Hollannissa. Jouluaika ja sen pyhät on helppo hyödyntää matkustamiseen.

Joulunviettoa Thaimaassa White Sand beachilla

Y
Yyteri, Pori
Viime elokuussa (2015) halusimme fiilistellä kesän päätöstä. Varasimme yön Yyterin hotellista. Vietimme Yyterin hienolla hiekkarannalla koko päivän. Yksi kauneimmista paikoista Suomessa.

Melkein upeimpia auringonlaskuja ikinä Yyterissä

Z
Zone /zloty
Puolan rahayksikkö. Niitä rahoja vaihtelin viime kesänä vieraillessani Puolassa Gdanskissa.

Ä
Äventyr
Tämä on ruotsia, kun muutakaan en keksinyt.
Seikkailu. Kaikkia matkat ovat suuria seikkailuja I LOVE IT.

Kesän 2016 reissussa oli seikkailun makua. Ensimmäisen viikon autoilu vuokraautolla Comojärvellä oli melkoista. Tällä reissulla menopeleinä olivat auto, juna, bussi, vesibussi.

Å
Åland
Ahvenanmaa. Siellä käväisimme muutama vuosi sitten kesällä. Hieno kesäkaupunki.

Ö
ÖÖÖ niinkuin Örö
Örössä saimme viettää päivän kesällä 2016.

Örön rantalaiturilla




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti