Sivut

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Riomaggiore -yksi Cinque Terren viidestä kylästä


Riomaggiore mereltä käsin katsottuna





Ehdottomasti ensimmäiseksi näistä Cinque Terren kylistä on kirjoitettava Riomaggioresta. Siitä kylästä, missä majailimme tuon lomamme toisen viikon.

Majapaikkamme
oli nimeltään Voce del Mare.
Se sijaitsee mitä parhaalla paikalla aivan meren rannalla yhdessä niistä vanhoista värikkäistä taloista, jotka reunustavat satama aluetta.
Yleensä valitsemme huoneiston kriteerillä, että aamupala on oltava valmiina. Nyt joudumme siitä tinkimään. Loppujen lopuksi ihan kiva sitä oli vaihteeksi itsekin duunailla aamupalaa. Sitä varten huoneistossamme oli pieni keittiö ja perustarvikkeet. Joinakin aamuina kävimme syömässä kahvilassa mutta mikä sen kivempaa oli kun käydä jossain niistä muutamista Riomaggioren pikkukaupoista ostamassa aamupalatarvikkeita kämppäämme. Ja saihan syödessä nauttia kauniista maisemista ja kiireettömästä olosta.


Keittiömme

Parveke

Näkymä parvekkeelta

Aamu käynnistyy munakkaalla
Yksi kylän herkkukaupoista
Riomaggiore
Riomaggiore sijaitsee Liqurian rannikolla sen yhdessä pienistä laaksoista. Siellä asustelee noin 1 694 asukasta.

Riomaggiore muodostuu kolmesta alueesta; juna-asemasta, keskusta- ja satama-alueesta. Näiden väliä pääset parhaiten kulkemaan tunnelin kautta.
Kaunis pieni kylä ja arviolta enemmän ruokapaikkoja ja muita kauppoja kuin sen muissa sisarissa lukuun ottamatta Monterossoa. Kylän pieniä kujia pitkin on ihana kulkea ja joka mutkan takaa paljastuu toinen toistaan hienompia näkymiä. Meillä oli aikaa kiertää kylää pitkin poikin.
Sen tärkeimmät nähtävyydet ovat, kirkko the Parish church Giovanni Battista, pari kappelia ja linnoitus. Kylän kirkkoa on rakennettu 1340 ja laajennettu 1870 -luvulla.
Kylän tornin ja linnoituksen on rakennuttanut lordi Della Turca 1300 -luvulla puolustautumista varten. Siitä on jäljellä torni, missä mekin käymme kääntymässä. Tornista on aikanaan puolustauduttu merirosvoja vastaan. Sieltä väitetään kulkeneen tunneli alas meren rantaan. Tosin tuota tunnelia, ei ole ikinä löydetty (lähde Cinque Terre tourist guide).


Tunneli keskustasta juna-asemalle
Satamasta löytyy pari ravintolaa mm Dau Cila, matkamuistomyymälä, jäätelökioski ja näköalaravintola
Kylässä oli paljon hyviä näköalapaikkoja. Tämä on yksi niistä
Via de`ll Amoren suljettu portti. Reitti on ollut suljettu jo vuodesta 2011

Alhaalla näkyy juna-asema ja kauempana tuo rakkauden polun alku
Kirkko Giovanni Battista



 
Varsinaista kunnon uimarantaa Riomaggioressa ei ollut. Huoneistomme vierestä kulkee kävelytie rannalle. Ranta on kivikkoinen ja ilman uimatossuja haasteellinen. Ne suosittelen mukaan ottamaan.
Sataman rantakivillä on hienoa chillailla päivisin. Kauhuissamme ihmettelimme kuinka jotkut rohkelikot uskalsivat hypätä veteen korkeilta kallioilta.

Katukuvaa





Kylää ja taustalla näkyy linnoitus

Linnoituksen juurella

Yksi huono puoli huoneessamme oli. Vaikka meillä oli oma näköalapaikka parvekkeeltamme, oli iltaisin vieressä oleva näköalatasanne täynnä väkeä ja ihan hirveän hiljaista ei silloin ollut.
No kyllä häly viimeistään nukkumaan mennessä hälveni. Paitsi mm-jalkapallokisojen loppuottelujen aikaan mutta se nyt on ihan toinen juttu. Kyllä mekin uteliaina iltasella kävimme katsomassa minkälaista juhlahumua ja menoa italiaiset järjestää.

Jalkapallon mm kisat puhututtaa. Väki kerääntynyt katsomaan kadulle ja baarin kuistille

Näkymä kylän laaksoon


Yksi niistä kuvatuista auringonlaskuista
Uimaranta ei ihan näy mutta kuvassa oikealla heti yhteysaluslaiturin jälkeen

37 kommenttia:

  1. Tuolla on kyllä niin käsittämättömän hienon näköistä, että melkein ei voi uskoa edes todelliseksi. Nämä postaukset saa kyllä aikaan Cinque Terre -kuumeen. Kyllä siellä vielä joku päivä täytyy lähteä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että en itsekään tahtonut viikon aikana uskoa, että todellakin olemme näin kauniissa paikassa. Useasti piti itseä nipistää.

      Poista
  2. Niin Italia-maisemia kuin olla jo voi! :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoiselta vaikuttaa! Varmasti viihtyisin tuolla itsekin... Täytyypä laittaa haavelistalle :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista. Teillä taisi olla aika upea loma. Italia, ruoka, viini, maisemat... ah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli. Uskomaton kaksi viikkoa ja muutama päivä. Ensin Comojärvelle, Milanossa. Sitten Cinque Terren, Rapallo ja Pisa. Näimme paljon, nautimme erityisesti Terren viikosta ja löhöilystäkin.

      Poista
  5. Tänne, tai ainakin näille kulmille, vielä jonain päivänä. Ehkä ihan lähivuosina. Vaiko jo ensi kesänä, kun näitä kuvia katsoo ...

    VastaaPoista
  6. Cinque Terren kylät pitää ehdottomasti päästä itsekin näkemään! Aiva upean näköistä! On teillä ollut aivan mahtava reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli hieno reissu. Unelmat on tehty toteutettavaksi.

      Poista
  7. Näyttää jotenkin niin italialaiselta paikalta. Kivan näköisiä nuo värikkäät talot :)

    VastaaPoista
  8. Jaa, ei ne ole vieläkään saanut tuota Via de`ll Amorea auki. Heinäkuussa 2011 olen sen kävellyt. Kaiken kaikkiaan upeaa tuo alue!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaakohän ikinä enää edes aueta? Eikö se amerikkalainen nainenkin kuollut siellä?

      Poista
  9. Voihan hitsiläinen, olisi pitänyt omalla Comon reissulla pyörähtää täälläkin. Mun mielestä noi maisemat ovat vaan niin päätä huimaavia, että tekisi mieleni muuttaa Italiaan ja perustaa viinitila :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinitila olisi niin hieno juttu. Tai ylipäätään kämppä vaikka Comojärvellä.

      Poista
  10. Aamupalasta voikin vähän tinkiä kun on saanut noin upeat maisemat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kaikki maistui hyvältä katsellessa ikkunasta ulos.

      Poista
  11. Hanneli /duunireissaaja2. syyskuuta 2016 klo 3.45

    Pakko tunnustaa, että mä usein toivon että olispa nämä italian kohteet jossain muualla kuin Italiassa. Mä en nimittäin oikein kykene kestämään just sitä italialaisuutta, joka niin moneen muuhun puree ja on saanut ihastumaan maahan. Mutta koska siellä on kertakaikkisen kaunista, niin pakkohan sinne on jatkossakin matkustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan! Mikä italialaisuudessa on vikana? Niin moni tuntuu olevan sitä mieltä. Miehenikin sain juuri ja juuri lähtemään maahan. Jälkeenpäin kertoi, että kyllä oli hienoa mutta Italia....

      Poista
  12. Olen käynyt Riomaggioressa päiväreissulla, mutta ehdottomasti tämän perusteella sinne olisi kannattanut jäädä yöksi!

    VastaaPoista
  13. Ihana Cinque Terre <3 Mekin oltaisiin silloin haluttu yöpyä jossain niistä kylistä, mutta kaikki oli täynnä. Onneksi La Speziastakin pääsi tosi helposti junalla. Miusta nuo kaikki kylät, Monterossoa lukuunottamatta oli tosi samanlaisia ja yhtä ihania. Pääsispä joskus takaisin, pari päivää ei oikein riittänyt mihinkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia kyllä...yhden kun näkee voisi ajatella nähneensä kaikki. Cornigiliassa oli myös jotain erilaista.

      Poista
    2. Tulipa vielä mieleeni. Me teimme varauksen hyvin varhaisessa vaiheessa. Jos sinne mielii kannattaa varaus tehdä ajoissa.

      Poista
  14. Olipas hienot maisemat teidän keittiöstä ja parvekkeelta, sitä voisi katsella vaikka koko päivän. Ja muutenkin oli hienoja maisemia. Nuo talorykelmät on jotenkin ihania, ne luo tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmaa oli sitä ei voi kieltää. Siellä me tykkäsimmekin istuskella kämpässämme iltaisin viinipullon äärellä katsellen auringonlaskua.

      Poista
  15. Vitsi odotan itsekkin pääseväni italiaan! Ihanan näköistä!!:)

    VastaaPoista
  16. Voi että, kyllä noissa maisemissa sielu lepää. Ihana Italia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta sama juttu Comolla. Oli ihanaa vaan istua ja katsella maisemia sekä tuntea auringon paiste iholla.

      Poista
  17. Vautsi! Vuoristokylissä on aina sitä jotakin. Vuoren rinteille rakennetut talot ovat yleensä tosi hienoja. Ihanan värikästäkin!

    VastaaPoista
  18. Toi on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin mun bucket listillä <3 !!!

    VastaaPoista
  19. Siis lähes jokainen kuva suorastaan huusi mun nimeä! Heti noi teidän keittiön ikkunasta avautuvat maisemat, siis jestas... Aivan upealta kohteelta vaikuttaa! Myös munakas näytti hyvältä, terveisin nälkäinen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoneiston valinta osui nappiin, sen voin sanoa. Maksoimme ehkä hieman ylihintaa mutta tuon näköalan vuoksi olkoon niin. Muuten asunto ei mikään deluxe ollut mutta eihän sitä aina tarvitsekaan olla. Asunto kuitenkin oli yhdessä noista vanhoista taloista.

      Poista
  20. Vau, ihan mielettömän kaunista! Tuollainen näkymä parvekkeelta niin kyllähän siinä aamiaisesta tinkii. Todella idyllisen näköinen paikka, pitäisi kyllä lähteä käymään ja ottamaan itsekin vähän kuvia tuosta auringonlaskusta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaajalle Cinque Terre on taivas. Itsellä kertyi kahden viikon aikan 2 000 kuvaa.....

      Poista