Sivut

lauantai 26. syyskuuta 2015

Porto Katsiki, Kreikka -Ihmeellisiä paikkoja, missä olen saanut käydä OSA 6

Porto Katsiki, Lefkas, Kreikka 1990 ja 2014
Kreikka, Lefkas, Porto Katsiki ylhäältä käsin kahvilasta

Tällä kauniilla rannalla olemme käyneet kahdesti. Ensimmäisestä kerrastamme on jo hieman aikaa, silloin elettiin vuotta 1990. Olimme tuolloin häämatkalla Lefkaksella. Toisen kerran samassa paikassa pääsimme vierailemaan 2014 kesällä.

Ranta on useasti ollut top 10 listalla Euroopan parhaiden rantojen kohdalla. Vuosien vieriessä ei juurikaan ollut mikään rannalla  muuttunut. Ainoastaan ajankohta, milloin rannalla vierailee, vaikuttaa suuresti kokemukseen. Ensimmäisen kerran siellä ollessamme, ei ollut sesonkikausi, joten saimme vierailla melko autiolla rannalla. Ja täytyy sanoa, että silloin paikka tuntui todella uniikilta.

Toisella kerralla oli keskikesä, heinäkuun loppu ja täytyy sanoa, että samaa tunnetta ei muodostunut, vaan ennemminkin pakokauhu hirveästä ihmismassasta pienellä pläntillä.

1990 matkamme rannalle oli sattumien summaa. Olimme vuokranneet moottoripyörän päiväksi ja lähdimme ajelemaan saarta ristiin rastiin. Satuimme pysähtymään vasilikissa ja kuinka olla huomasimme, että kaupungin satamasta lähti aluksia eri paikkoihin ja yhden aluksen määränpää oli Porto Katsiki. Ekstempore hyppäsimme aluksen kyytiin ja matka sai alkaa.

LINKKEJÄ:
http://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g189460-d1230867-Reviews-Porto_Katsiki-Lefkada_Ionian_Islands.html

http://www.lefkada-greece.com/porto-katsiki-beach/



KUVIA 1990 RETKESTÄMME RANNALLE:


Vasiliki








Vuonna 2014 Lefkaksella lomaillessamme tiesimme paikasta etukäteen ja olimme päättäneet, että käymme siellä ihan vaan jo katsomassa, onko paikka sama kuin silloin. Vuokrasimme auton muutamaksi päiväksi ja sillä sitten huristelimme vuoristoteitä pitkin paikalle (ikää kun varttuu niin prätkällä huristelu ei tunnu niin mielekkäältä vaikka miehelläni sellainen onkin).
Se matkaako rannalle maitse vaiko meritse tuo eri perspektiivin paikkaan. Autolla paikan päälle ajaessa näimme pieniä kyliä siellä täällä ja todella huikeita maisemia. Muutaman kerran pysähdyimme ottamaan kuvia. Teiden varsilla oli paljon myyntikojuja, joissa myytiin hunajaa, mausteita, viiniä ja öljyä. Toki mekin pysähdyimme ostoksille. Viini maksoi 3 e litra mutta taisi loppujen lopuksi se ostos mennä viemäriin. Hunajaa ostin ja sitä sitten maistelimme kotisuomeen päästyämme.
Lähestyessä Porto Katsikia tie sen kun kapeni ja tuli välillä olo, että kuinka tässä käy, pääsemmekö me perille. Perille päästyämme saimme auton parkkiin vaikka parkkipaikat olivat lähestulkoon täynnä. Ylhäällä oli muutamia näköalakahviloita ja päätimme jäädä kahville ja ihastelemaan samalla maisemia. Ensimmäisellä kerralla emme ylös edes kiivenneet. Eikä siellä silloin kyllä tainnut mitään kahviloita edes olla. Kaunista, todella kaunista, sitä ei voi kieltää. Näissä maisemissa sielu lepää.

KUVIA 2014 RETKESTÄMME RANNALLE:


Vasilikissa pysähdyimme matkalla



Matkalla hienot maisemat mutta kapeneva mutkainen tie alkoi hieman pelottaa
















 


Matkalla pysähdyimme syömään johonkin kylään. Sattui olemaan siesta aika ja todella hiljainen oli kylänraitti. Mutta saimme kuin saimme todella maistuvaa ruokaa; fetasalaattia ja täytettyjä paprikoita.


Lefkaksen saaren kärki 2014


Sama kuin yllä mutta vuonna 1990


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti