Sivut

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Cornigilia-keskimmäinen Cinque Terren kylistä


Cornigilia mereltä käsin

Ensikosketus Cornigiliaan jo ihastutti. Olimme lukeneet etukäteen, että kylään pääsee junalla ja juna-asemalla sitten on joko käveltävä 377 porrasta päästäkseen kylään tai otettava bussi. Meren pinnasta katsottuna kylä sijaitsee 100 m meren pinnan yläpuolella.
Hyppäsimme pois juna-asemalla ja niin moni muukin tuntui tekevän saman. Näimme kuinka ihmisvirta alkoi valumaan pitkin rinnettä ylös kylään. Me laiskimukset juna-asemalla aikamme ihmeteltyämme huomasimme pikkubussin, joka pysäkillä odotti matkustajiaan ja koska meillä oli käytössämme päivälippu, pääsimme sillä kyytiin ilman erillistä maksua.

Näkymät Cornigiliasta käsin. Vielä ylempänä on kylä


Pieni soma ravintola. Harmiksemme avoinna vasta myöhemmin

Ylhäällä kylässä bussista pois noustessa emme ensin oikein tienneet mihin suuntaan mennä ja valitsimmekin väärän tien, joka lähti poispäin kylästä. Kylän halkaisee isompi tie ns päätie. Me päätämme tutustuimme ensin toiseen osaan kylästä ja sitten toiseen.
Yhtäkkiä kirkon kellot alkoivat soida kaunista musiikkia. Usva hiipui vuorten rinteillä, viiniviljelmät kylän ympärillä vuorten rinteillä ja ah ne kauniit värikkäät talot sojottavat vieri vieressä. Pieniä kapeita kujia pitkin kuljimme kirkon kupeeseen. Tunnelma on huumaava.

Kylää halkova katu, minkä varrelle sai pysäköidä auton



Cornigiliassa on kaksi kirkkoa. The Paris Church of S. Pietrossa käymme ensin sekä kuljemme sen puolen kapeita kujia. Tästä kirkosta löytyy ensimmäiset maininnat 1267 luvulta mutta valmis kirkko on ollut 1351.
The Paris Church of Pietro




Näkymä kirkkoaukiolta

Toinen kirkko sijaitsee meren puoleisella puolella pienen aukion vieressä. Kirkko on nimeltään the Oratory of S. Caterina.  Tämä kirkko on myöhempää perua 1800 luvulta. Miksi ihmeessä noin pienessä kylässä on kaksi kirkkoa? Mielenkiintoista.

Oratory S. Caterina ja sen edessä pieni aukio, missä kahviloita
Tässä kohdin alan ihastua tähän kylään yhä enemmän. Jatkamme kirkkoaukiolta matkaa talojen välissä aina linnoituksen raunioille merelle saakka.  Rantaan emme pääse vaan linnoitus on korkealla rinteellä ja sieltä näkyy upeat maisemat. Täältä käsin aikanaan on puolustauduttu merirosvoja vastaan. Linnoituksesta ensimmäiset maininnat aikakirjoissa löytyy vuodelta 1254.





Näkymät linnoitukselta tai näköalatasanteelta

Toiseen suuntaan

...vuorille

Ja toiseen suuntaan. Tasanteella on ravintola mutta ei ollut vielä auki aamupäivällä vierailessamme


Kylä on kaunis ja uinuu rauhassa hieman korkeammalla ehkä vaikeammin saavutettavissa kuin muut Cinque Terreen kuuluvat sisarukset.

Lisää Juttua Cornigiliasta




Pätkä linnoitusta


Näkymä kylälle juna-asemalta


39 kommenttia:

  1. 377 porrasta, huhhei! Luulen että se bussi oli kyllä ihan hyvä idea :D Tosi soman näköinen paikka ja hienot näkymät kyllä. Me oltiin vuosi sitten käymässä Amalfin rannikolla ja ensi kerralla olisi kyllä kiva lähteä tutustumaan Cinque Terreen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni siellä pisteli menemään portaita pitkin. Amalfin Rannikko kiinnostaa. Olenkin ajatellut, että seuraavan kerran pitäisi suuntautua Amalfin rannikolle. Mutta Italia nyt vähäksi aikaa koluttu.

      Poista
  2. Tuolta varmaan löytyisi hienoja patikointireittejä myös, näyttäisi vähän sellaisilta maisemilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan vaikkakin reittejä löytyy joka kylästä!

      Poista
  3. Mun mies oli Italiassa viikonloppuna, Toscanassa, ja nyt on mietitty, että pitäisi Italiassakin reissata enemmän. Kaunis, monipuolinen maa, kuten näistäkin kuvista huomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italia on todella monipuolinen maa. Jokainen maakunta tarjoaa erilaisia asioita.

      Poista
  4. Italiassa kyllä riittää näitä aarteita, toinen toistaan suloisempia kyliä ja kaupunkeja. Toivottavasti itsekin pääsen sinne taas pian. Edellisestä reissusta on jo reilu vuosi eli ihan liikaa! Myös nämä ihastuttavat Cinque Terren kylät tahdon joskus päästä koluamaan.

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköinen kylä mielettömällä paikalla! Tuolla asuvilla lienee hyvä kunto ja terveet jalat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mekin pohdimme matkalla ollessa....eli miten sairaat, liikuntaelin ja esim sydänsairaat oikein pärjää tuolla. Yksikin vanhus melko verkkaaseen käveli ylämäkeen.

      Poista
  6. 377 porrasta - pitäisiköhän hankkiutua tänne vielä ennen hiukan suunnittelemaamme Bhutanin reissua, kun Tiikerinpesään on kait n. 700 porrasta, niin näillä voisi treenata portaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä treenaamista. Ja portaita Cinque Terressä riittää!

      Poista
  7. Hienoja paikkoja maailma on kyllä pullollaan ja kun löytäisi jostain aikaa ja rahaa käydä kaikkialla :) Mua harmittaa kun osa kuvista on ainakin puhelimella selatessa pikselimössöä mutta kun kuvan avaa erikseen, tulee oikea kuvanlaatu näkyviin, miksiköhän näin? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa se rahaa ja aikaa siinä yhtälö, jota ei voi toteuttaa kuin pala kerrallaan. Mielenkiintoista tuo puhelinjuttu, koska minulla on samsung ja huawei ja kummallakin kuvat ovat ok paitsi tuo mereltä käsin oleva kuva on rajamailla siinä, että sen tänne kelpuutan.

      Poista
    2. Hanneli / duunireissaaja17. syyskuuta 2016 klo 17.10

      Mäkin luen näitä aina puhelimella, ja jostain syystä kuvat on tosiaan pikselöityneet. Muissa blogeissa ei ole samaa ongelmaa.

      Poista
    3. Mitkä puhelimet teillä on? Olen nyt kahdella eri puhelimella katsellut ja näyttää olevan ok. Vai Olenko minä sokea?

      Poista
  8. Mä olen törmännyt Cinque Terreen viime aikoina niin monessa eri yhteydessä, että pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että nämä ovat vihjeitä siitä, että sinne tulisi mennä :) Se on muuten jännä, että miten sitä niin monesti lähtee väärään suuntaan jostain juna/bussiasemalta. Itse tein sitä ennen ihan jatkuvasti. Onneksi nykyään offline-kartta helpottaa navigointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi ofline tilan kartalla kun voi suunnistaa väärin 😉

      Poista
  9. Niin jänniä nää kylät, kun näyttää äkkiseltään siltä, että ne ois sama kylä mut vaan eri paikassa. Aika siistiä! Mut kyllä tuolla pohkeet olis koetuksella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen mekin Päädyimme. Kun on käynyt yhdessä on nähnyt kaikki. Paitsi kyllä sitä halusi käydä kaikissa.

      Poista
  10. Ihania maisemia ja aivan ihastuttavia nuo pikkukujat. Voisin kyllä oikein mielelläni viettää aikaa tuolla samoillen kaduilla ja istuen kahviloissa.

    VastaaPoista
  11. Tuollaiset pikkukylät ovat tosi kivoja ja ihania paikkoja, ihan missä päin maailmaa tahansa. Niissä on ihan oma tunnelma suurempiin kaupunkeihin verrattuna. Kauniita maisemia merelle ja vuoristoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja erityisesti maisemia voisi tuijotella koko päivän.

      Poista
  12. Äärimmäisen kiinnostavia ja niin kovin kauniita nämä pienet italialaiskylät. Pidän paikoista, joilla on pitkä historia. Ja ne pitkät portaat halauisin kulkea pelkästä mielenkiinnosta. Tosin toivottavasti silloin ihmisiä olisi portailla jonoksi asti.

    VastaaPoista
  13. Mielettömiä maisemia. Ihmettelen itsekin usein ulkomailla sitä kirkkojen määrrää, yksi nyt ainakin pitää olla joka kylässä, parhaassa kaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkoja pitää olla vaikka olisi kourallinen asukkaita.

      Poista
  14. Cornigliasta on jäänyt mieleen nimenomaan nuo rappuset! Me hirveässä helteessä ja vielä kevyessä kankkusessa reippailtiin ne ylös, hiki tuli! Muuta en sieltä näin äkkiseltään muistanutkaan, mutta tämä virkisti hyvin muistia. Toisessa noista kirkoista vierailtiin myös. Cinque Terre on kyllä niin kuvauksellinen paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti tuli hiki. Se tuli jo katsellessa kiipeäviä. Toki kiivetessä näköalat olisivat olleet hulppeat.

      Poista
  15. Italia kuume vaan nousee, kun lukee näitä Cinque Terre postauksia. Söpöjä nuo pienet kujat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä kapeilla kujilla itsekin tykkäsin kulkea!

      Poista
  16. Mukavasti kuvattu tunnelma saapuessanne kylään :) Nämä pienet kylät Etelä-Euroopassa ovat usein niin kovin viehättäviä, idyllisiä. Toivottavasti minäkin pääsen joskus tutustumaan Cinque Terreen!

    VastaaPoista
  17. On kyllä kuvauksellinen paikka. Tonne olisi ihana mennä romanttiselle lomalle miehen kanssa, ja patikoimaan myös!

    VastaaPoista
  18. Mä rrrrrakastan pieniä italialaisia kyliä, ja näistä kuvista kyllä välittyy hyvin se tunnelma, josta tuo rakkaus johtuu. <3

    VastaaPoista
  19. Kääk miten paljon portaita heh :D Maisemat kyllä niin kauniit, että haluaisin itsekkn tuonne joskus käymään:)

    VastaaPoista
  20. Siis aivan kertakaikkisen mallikkaan näköistä! Noissa maisemissa vaan on sitä jotain. :) Mutta toi rappusten määrä; ton reissun jälkeen on varmasti tikissä!

    VastaaPoista
  21. Upeita maisemia tosiaan tuolla alueella, jotka eivät varmasti kyllästytä pidemmälläkään reissulla. Ei ole mikään ihme, että tuonne osaan Italiaa niin moni vuosittain haluaa matkustaa. Tuo söpö ravintola näyttää juurikin sellaiselta paikalta, jossa itsekin haluaisin syödä. Ja kaikki paikat, joissa on kissoja, ovat valloittavia!

    VastaaPoista
  22. Onpas ihanan näköinen paikka! Aivan valloittava :) Kirkkoa onkin rakennettu jonkun aikaa jos ensimmäiset maininnat ovat olleet jo noin kauan sitten! Italiassa on kyllä miltei jokaiselle jotakin! Mahtava paikka, pitää muistaa jos miettii Italian reissuja tulevaisuudessa :)

    VastaaPoista
  23. Cinque Terre <3 PS. Oletko miettinyt kuvien suurentamista koko blogin levyiseksi - tekisivät niin paremmin oikeutta upeille kohteilleen...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kai vaihtaa formaattia. Tekniikka pettää.....

      Poista