Sivut

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Vuosi matkablogia takana



tsin tsin kyseinen shamppanja Tzarina oli muuten todellinen löytö

Syitä blogin aloittamiseen

Se oli kesäloma viime vuoden 2015 heinäkuun lopulla, kun kiinnostus matkablogin aloittamiseen kasvoi niin paljon, että oli pakko laittaa pystyyn sivut.
Blogin kirjoittaminen alkoi halusta kirjoittaa tuntemuksista ja kokemuksista matkoilla vähän kuin vain itselleni ja lähipiirille.
Mutta sitten tajusin, että voisinhan olla hyödyksi muille matkaajille jakamalla omia kokemuksiani. Sillä itsekin matkaan lähtiessä etsin netistä kaiken mahdollisen tiedon kohteesta.

Nämä eivät ole ensimmäiset matkasivut. Vuonna 2005 tein yhdet opiskeluaikanani. Mutta sivut ja sivujen linkkikin ajan saatossa hävisi jonnekin bittiavaruuteen.  Kyseisestä nettisivukurssista en muuten saanut edes arvosanaa, koska kiireiden vuoksi en koskaan ehtinyt suorittaa kurssia loppuun.

Ennen uskallusta (mihin sitä tarvitaan, sillä eihän blogia tarvitse mainostaa ja niin lukijoitakaan tuskin sinne eksyisi, olenko luonne kaikki tai ei mitään?) bloginpitäjäksi, olin Facebookissa pitänyt yllä erillistä matkasivustoa. Sinne tuli kerättyä kaikkea matkailuun liittyvää juttua. Sieltä löytyy mm. kuvakoosteita meidän aikaisemmista matkoistamme.

Ja nälkä kasvaa syödessä. Instagram tiliä minulla ei ollut mutta sen tulin luoneeksi tammikuun lopulla 2016. Suurin syy tai mahdollisuus siihen oli Lumia puhelimen hajoaminen ja uuden hankinta. Siispä samalla kun juhlistan 1-vuotissynttäreitä blogissa, saan juhlia puolivuotis -synttäreitä instagramissa. Nyt hiljattain olen koittanut aktivoitua twitterissä. Minut löytää siis sieltäkin.

Ensimmäinen instagram kuva on tietysti Havannasta
Vuoden aikana olen huomannut, että tämä harrastus vie mennessään. Ensin ajatuksena oli, että kirjoittelen vain silloin tällöin, erityisesti matkojen jälkeen. Nyt huomaan, että pikkuhiljaa juttujen kirjoittaminen on lisääntynyt ja niitä ilmestyy viikoittain.
Mistä sitä juttua riittää?

Olen huomannut myös, että tiiviimmin olen alkanut seuraamaan muita matkablogeja. Toisten jutuista löytää usein hyviä vinkkejä omille matkoille ja uusia kohteita bucket listalle. Bucket lista onkin kasvanut ja paisunut todella piiiitkäksi.
Näin on tullut tutustuttua uusiin ihmisiin, joilla intressi on sama kuin itsellä eli matkustamisessa. Ketään näistä ei ole livenä tullut tavattua mutta kukaties joku päivä olen minäkin jossain matkabloggaajien tilaisuudessa.

Matkavalmistelua keväällä tuo kartta oli todella tarkka ja hyvä vahapintainen, ei heti rikkoontunut kastuessa

Mitä sitten vuoden aikana on tapahtunut?

Blogin aloittaminen on helppoa. Ensin on pohdittava, millä alustalla kirjoittamisen aloittaa. Vaihtoehtoa kannattaa harkita, koska niissä on eroja. Itse en siihen juurikaan panostanut ja nyt se hieman harmittaakin.
Jälkeenpäin vaihtoja voi vielä tehdä. Se on itselläkin aika ajoin harkinnassa.

Kun katselen ensimmäisiä juttujani ja nyt viimeisimpiä, voin selkeästi todeta, että tyylikin muovautuu ajan saatossa. Tyyliä kirjoittaa luodaan koko ajan. Se kai kuuluu tähän prosessiin. Ja koska olen aloittelija, niin niin sen pitääkin mennä.
Kirjoitustyyliä ja kuvia tulee nyt huolellisemmin tarkasteltua. Juttuja samaan aikaan voi teon alla olla monia, joita sitten viikkotolkulla koittaa hiota ja tarkastella.
Haaveena tällä hetkellä on omistaa uusi parempi kamera ja kuvanmuokkausohjelma.

Ensimmäisen blogivuoden aikana tehdyt matkat ja kirjoitukset

Matkoja ensimmäisen blogivuoden aikana ulkomaille on tullut tehtyä viisi;
Puolaan (Tuosta olen laatinut ensimmäinen juttuni), Kuubaan, Ruotsiin, Englantiin, Italiaan ja
Sveitsissäkin käväistiin.
Uusia maita tuli bongattua neljä; Puola, Englanti, Kuuba ja Sveitsi.
Euroopan maiden suhteen saldo on hyvä, koska olen päättänyt elämäni aikana bongata kaikki Euroopan maat. Enempää en uskalla luvata tai no jos joka mantereella pääsisi käymään. Se voisi olla toinen tavoite.

Auringonlasku Gdanskissa

Kotimaassa matkustelimme mm. tehden luontoretkiä Torronsuolla, Luonnonmaalla, Nuuksiossa ja Kuhankuonolla.
Muita kohteita kotimaassa olivat; Utö, Fiskarsin ruukki, oma kotikaupunki Naantali, Kustavi Peterzensin boathouse ja Turku Kakola, Verla ja Örö.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen matkablogivuosi on ollut hieno matkavuosi.

Peterzensin boathousella kesäkuun alussa

Juttuja blogiin on vuoden aikana kirjoitettu 60 kpl.

Tässä lista blogivuoden 2015 aikana käytyjen kohteiden blogikirjoituksia:

Gdansk ja Sopot
Minilomalla Puolassa Gdanskissa ja Sopotissa kesällä 2015

Kuuba
Havanna -paluu menneeseen
Pinar del Rio
Varadero
Trinidad
El Nicho
Santa Clara
Varadero: Royalton Hicasos Spa
Kuuba oi Kuuba -summasummarum

 
Havanna

Tukholma
Melkein päivä Tukholmassa -mitä tehdä jo tutussa Tukholmassa?
Tukholmassa Helsingin kautta risteillen -Mitä kaikki oikein maksoikaan?

Stortårget

Lontoo
Lontoo täynnä herkuttelumahdollisuuksia
Lontoon nähtävyydet haltuun hoponoff kiertoajelulla
Lontoon Tower -monta vuosisataa historiaa
Hyde park -kevättä ilmassa
Lontoo is calling or is it -yhteenvetoa matkastamme

Lontoo sateella

Italia
Como ja Lecco -Comojärven kunkut
Comojärven kolme kaunista -Menaggio, Bellagio ja Varenna risteillen
Comojärven upeat villat -villa carlotta ja villa Balbianello
Laglio ja majapaikkamme B&B CA`Spiga
Toinen risteily Comojärvellä Tavernola-Torno-Cernobbio-Tavernola
Juttuja Italiasta tulee vielä lisää sillä kahden viikon aikana käväisimme seuraavissa paikoissa, eikä Comojärveäkään ole kokonaan vielä ruodittu:
Milano
Lugano
Cinque Terren kylät; Riomaggiore, Manarola, Cornigilia, Vernazza ja Monterosso al Mare
Rapallo
Portovenere ja sen lähisaaret
Pisa

 
Comojärvi
 
Suomi
Lähilomalla Utössa kesällä 2015
Nuuksio kansallispuistossa Korpikierroksella
Sununtaipäivää Torronsuon kansallispuistossa
Retkipäivä Kurjenrahkan kansallispuistossa
Joulunalusaikaa VOL1 -Lohjan menneen ajan joulutori ja Fiskarsin ruukin alue
Uutta luontopolkua testaamassa Luonnonmaalla
Seili surullisten saari
Naantali lumoava talvikaupunki
Malja kesälle -Peterzenin boathousella Kustavissa
Kakola -tuo kaikkien aikojen pahamaineisin vankila
Kesäpäivänretki Verlan puuhiomoon ja pahvitehtaaseen

Joulunalusaikaa Fiskarsin ruukissa
 
Kävimme lisäksi Suomen moottoripyörämuseossa ja Örössä. Näistä juttua vielä. Lisäksi ensimmäisen vuoden aikana käväisimme Porin Yyterissä. Sitä matkaa on syytä muistella vielä näin jälkikäteen.
HUH HUH aikamoinen määrä kirjoituksia.
Reissuja ensimmäiseen vuoteen on mahtunut ulkomaille 5 kpl, kotimaahan 11 kpl  ja reissuöitä on kertynyt noin 40 kpl.

Myös muutamiin haasteisiin olen osallistunut. Näitä ovat olleet:

Blogihaaste: 10 matkakuvaa vol.1
10 matkakuvaa vol.2 -minun kuvani
Liebster award -11 pientä tarinaa matkan varrelta
Tarinani matkailijana

Kreeta Heraklion

Bloginpidon alussa kirjoitin myös TOP 10 kohteista. Nämä ovat kohteita, jotka olivat siihen mennessä olleet sellaisia paikkoja, että ne olivat jääneet lähtemättömästi mieleen. Tästä kokemuksena muistan, kuinka Similanin saarilla aikoinani vain pyörittelin silmiäni ajatellen; onko totta, että tällainen paikka on olemassa.
Ne löytyvät sivupalkista TOP 10 kohteiden takaa.
Koosteet kaipaavat hieman fiksausta ja sen tulen jossain vaiheessa tekemään.

Lisäksi on tullut muisteltua vanhoja matkoja, kuten
Kroatia
Split -kuinka Kroatia pääsi yllättämään
Hvar -kesäpäivää saaressa parhaimmillaan
Päiväretkellä Bracissa

Gran Canaria
Kanarian saarilla Gran Canarian Maspalomaksella vuodenvaihteessa 2014/2015

Las Palmas kyseisessä kaupungissa on tyyliä
Venetsia
Venetsiassa touko/kesäkuussa 2015

Venetsia

Lefkas
Lefkas -pala merellistä Kreikkaa

Turkin halpamatka
Turkin halpamatka vai oliko se?

Lisäksi on olemassa kooste, jota päivitän sen mukaan, kun matkustellaan ulkomailla.
JA NE KAIKKI MATKAT

Koosteita löytyy Matkavuodesta 2015 ja tulevista 2016 vuoden matkoista. Ne löytyvät sivun alareunasta. Tulevat matkat ovat kyllä jo menneitä matkoja. Sillä syksyksi minulla ei ole varattuna reissun reissua. Seuraavat lennot on buukattu vasta jouluksi Hollantiin.

Sivun kävijätilastoa

Viime aikoina tunnetuimmat matkabloggarit ovat paljastaneet kävijämääriään. Tämän sivun kävijämäärät kalpenevat noista konkarien luvuista. Lukijoiden määrä sivuilla on ollut selkeästi kasvussa. Kävijämäärä on viimeisinä kuukausina ollut noin 1 200 /kk.
Kiitos siis sinulle lukija, joka annat intoa myös jatkaa tätä harrastusta käymällä lukemassa näitä juttujani.
Lähde, mistä blogia eniten käydään lukemassa on Facebook.

Top 10 katsotuimmat jutut vuoden aikana ovat seuraavat

Yllätykseksi luetuin juttu on Peterzenin Boathousella vierailu. Toisella sijalla on Gdansk, jota luetaan päivittäin. Tiheään lukemassa käydään myös Lefkaksen, Kroatian ja Tukholman matkaamme. Kymmennen joukon kärkeen on sijoittunut 7 ulkomaan matkaa ja 3 kotimaasta kertovaa matkaa.





TOP 10 listan ensimmäinen Peterzensin Boathouse ja kuvassa Muntin silta Taivassalossa matkalla Boathouselle
 
1.6.2016
Olimme kesäkuun alussa viettämässä viikonloppua Peterzenin Boathousella. Ihailimme hienoa auringonlaskua ja nostimme maljan sille.
 
6.8.2015
Lähdin mieheni syntymäpäiviä pakoon Gdanskiin.
 
5.7.2016
Olimme eräänä keväänä ns Turkin halpamatkalla. Pohdintaa matkasta.
12.5.2016, 48 kommenttia
Olimme kesällä 2014 Lefkaksella katsomassa, onko se yhtään muuttunut vuodesta 1990, jolloin olimme siellä häämatkalla. Kyllä oli muuttunut mutta silti pidimme paikasta.
 
18.3.2016, 19 kommenttia
Tämä oli haaste, joku oli kirjoittanut omasta kaupungista talvella. Nyt olisi kiva tehdä kesäisestä Naantalista sama tarina.
 
5.6.2016, 50 kommenttia
Tein kevätretken Seilin saareen. Kaunis pikku saari ja sen historia on käsin kosketeltavaa.
 
19.5.2016, 2 kommenttia
Olimme Kroatiassa Splitissä. Kaupunki yllätti ja otti meidät avosylin vastaan. Kaunis kaupunki, täynnä mennyttä aikaa ja ruoka hyvää.
 
24.5.2016, 28 kommenttia
Splitistä teimme päiväretkiä lähisaariin. Bracissa on mm. todella hieno uimaranta.
 
28.2.2016, 39 kommenttia
Helmikuussa 2016 päätimme pitkästä aikaa tehdä risteilyn Helsingistä Tukholmaan ja näin nauttia helmikuisesta talvisesta päivästä Tukholmaa katsellen.
 
21.4.2016, 47 kommenttia
Olimme huhtikuussa 2016 Lontoossa pidennetyllä viikonloppureissulla. Todeta voi, että herkuttelumahdollisuuksia kaupunki tarjosi runsaasti ja monenlaista nähtävää. Kirjoituksessa on mainittu muutamia kohteita, missä me käväisimme.
 
 
 
 
TOP 10 listan 10. sija Lontoo ja kuvassa Lontoon Tower

TOP 10 listalla ollut juttu päivä Tukholmassa ja kuvassa auringonlasku Tukholman laivalla
Parhaat matkat ovat olleet
 
Ehdottomasti paras blogivuoden matka on ollut Italian matka nyt kesällä. Matka oli ollut haaveena monta vuotta ja osoittautui kaikkien haaveiden täyttymykseksi. Pääsin juuri niihin maisemiin, joista olin haaveillut monta vuotta.
Toisena ja melkein ykkösenä Italian matkan rinnalla kirii Kuuba. Kuuba olikin sitten ensimmäinen matka Amerikkaan. Eksoottinen paikka kuin mikä ja Havannasta tuli ehdoton suosikki matkallamme.
Kolmannen sijan saa Utö. Olimme yhden yön matkalla Utössa vuosi aikaa. Kaunis pieni saari. Tunnelma oli hyvin saaristomainen. Olisiko jollain tavoin paikasta tullut lapsuus mieleen. Paikka eli hiukan kuin omaa elämäänsä keskellä Itämerta. Leikin ajatuksella, miltä tuntuisi olla viikko saaressa. Ihan vaan täyttää päivänsä pienillä saaren mökkiaskareilla, istua illalla auringonlaskua katselemassa ja lukea kirjaa riippukeinussa. Houkutteleva ajatus.

Utö
 
Parhaat kuvamuistot tai matkahetket

Näkymä hotellin ikkunasta kun saavuimme Havannaan ja samassa hetkessä unohtui rähjäisessä kunnossa ollut huone


Sosial Vista Clubin konsertti Varaderossa oli huomattavasti parempi kuin Pori jazzeilla edellisenä kesänä

Vastaanotto Varaderon hotellissa oli todella tyylikäs, se pisti väkisinkin jättämään kiireet taaksensa. En tiedä miksi vastaanotto sai jopa kyyneleet silmiini

Syksyllä Nuuksiossa karhunkierroksella. Aivan täydellinen syksyinen ilma luontoretkelle
Viiden teellä Lontoossa aloitti meidän Lontoon matkan, hieno aloitus, ei voi muuta sanoa
 
Pääsy postikorttiin Cinque Terressä Riomaggioressa. Kyseinen näkymä on huoneen parvekkeelta. Sitä ja auringonlaskuja saimme ihailla kokonaisen viikon

Leonardo da Vincin viimeinen ehtoollinen Milanossa. Olimme uskomattoman hienolla 3,5 tunnin kävelykierroksella Milanossa. Se alkoi viimeisestä ehtoollisesta ja päättyi Milanon Duomon katolle
 
Matkat joita olisin TOP 10 listalla halunnut olevan

Yllättävää on, että Kuuban matka ei ole päässyt TOP 10 katsotuimpien matkojen kärkeen. Vaikka se blogivuoden matkoista on minulle ollut se tärkein ja eksoottisin Italian jälkeen. TOP 10 ei myöskään ole päässyt Italian Comojärven seikkailut. Kummankaan osalta sija ei monesta lukijasta paitsi paljoa jäänyt.
 
Che guevaran mausoleumi santa Clarassa

 
Katse tulevaan

Minulla on pitkä lista paikoista, minne toivon pääseväni tulevina vuosina (se bucket list).
Nyt syksyllä on todennäköistä, että pysyttelemme lähimaisemissa ja työn touhussa.
Jouluksi olemme varanneet lennot Hollantiin eli hollantilainen joulu meille on luvassa.
Sen jälkeen tammikuussa tulen matkustamaan jonnekin mutta minne? Sitä en vielä paljasta. Matkaopas kohteeseen on jo ostettu, lentoja ei.

Yhteistyö

Yhteistyön tekemistä olen pohtinut välillä tarkoinkin. Jollain tavoin haluan olla riippumaton yhteistyöstä ja näin saan paremmin vapauden kirjoittaa totuudenmukaisesti kohteista.
Minut löytää sivujen ParisRio ja blogit.fi sivuilta.
Haaveena olisi päästä näkymään 40+ sivustolla mutta en täytä kriteereitä, jotka ovat mm. se, että pitää kirjoittaa kaksi juttua viikossa ja kävijämäärä pitää olla tietyllä tasolla jne.
Aika näyttää mihin kaikkeen sitä blogin kirjoittajana ehtii.
Ensimmäinen blogivuosi siis takana.
Enpä olisi uskonut, että näin jumiin jään tähän kirjoitteluun mutta minkäs teet.

Ja matka jatkuu, kiitos teille kaikille mukanaolijoille!

31 kommenttia:

  1. Hei! Onneksi olkoon vuoden vanhalle blogille!
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Onnea blogimerkkipaalun saavuttamisesta :) Siinä olet kyllä todellakin ihan oikeassa, että nälkä kasvaa muiden blogeja lukiessa. Itsekin sain tästä tekstistä ajatuksen, enkä tajua miten en ole miettinyt tuota jo ennenkin: kaikkien Euroopan maiden kerääminen käytyjen näiden listalle! Siinäpä tavoitetta.

    Näin aloittelevana bloggaajana oli myös mielenkiintoista nähdä, mitkä aiheet blogissa ovat kiinnostaneet erityisesti. Oman blogini puolella ehdottomasti suosituin juttu on ollut meidän rantahäistä ja se nyt ei oikeastaan ollut mikään yllätys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottahan toki häät on sellainen juttu, jota varmasti käydään lukemassa. Eurooppaan päätysin, koska olen jo niin vanha, että en voi ottaa kaikkia maita tavoitteeksi. Tai voin mutta ei kannata. Ajattelin, että katsotaan sitten kun tuo etappi on ensin tavoitettu.

      Poista
  3. Onnea 1-vuotiaalle, jipii!! Bloggailu vie kyllä mennessään, enkä itse varmaan osaisi enää elää ilman. Aloitin vuonna 2004 eli ison osan elämääni ja reissujani olen kirjannut muistiin, ja hyvä niin, niitä voin sitten vanhana lueskella ja muistella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Sinähän olet jo vanha konkari. Itse vasta aloittelija. Sepä se eihän välttämättä ilman muistaisi kaikkea koettua.

      Poista
  4. Onnea 1-vuotiaalle blogille! Mä perustin mun blogin loppuvuodesta 2011, tosin vasta syksystä 2014 aloin päivittää blogia aktiivisemmin, ja tähän nykyiseen päivitystahtiin pääsin noin vuosi sitten. Ihan ensimmäisiä juttuja en viitsi edes lukea :D Bloggaaminen on kyllä kivaa, ei ole missään vaiheessa käynyt lopettaminen mielessä :)

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon ensimmäisen blogivuoden johdosta! Tämä tosiaankin on mukaansatempaava ja antoisa harrastus, enkä voisi itsekään kuvitella olevani enää ilman :) Se on aina mielenkiintoista huomata, että sellaiset aiheet ja kirjoitukset joiden itse ajattelee nousevan suosituimpien joukkoon, ei välttämättä niin teekään. Mutta sitten aiheet, joiden ei usko kiinnostavan suurempaa yleisöä, ponkaiseekin luetuimpien joukkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta välillä lukijamäärä voi yllättää ihan tosissaan.

      Poista
  6. Bloggaaminen vie tosiaan mennessään. Jotenkin sitä ei enää osaa olla kirjoittamatta matkoista blogiin :D

    VastaaPoista
  7. Onnittelut 1-vuotiaalle! Tällaisia koosteita on tosi mukava lukea, varsinkin kun itsekin on aika uusi bloggaaja, noin puolitoistavuotias. Ja totta, tämä harrastus vie mukanaan. Välillä tuntuu, että vähän liiaksikin kun onhan tämä aikamoinen aikarosvo :). Ihania tulevia reissuja sinulle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aikaa tässä kyllä menee ja siitä välillä huomautellaankin....

      Poista
  8. Onnea 1-vuotiaalle! Jään odottamaan Cinque Terre -juttuja, sillä kaipa siellä "pitäisi" jossain vaiheessa käydä :-)
    Ja niitä isompia lukuja ja yhteistöitä ehkä odotellessa, niin kannattaa ajatella, että kyllä se bloggaaminen niiden myötä muuttuu hiukan. Eivät välttämättä ne mielipiteet, mutta on se vähän rankempaa, kun ne jutut on vähän pakko kirjoittaa ja jollain järkevällä aikataululla vielä. Me valitsemme monta lomaa tietoisesti siten, että tähän ei vinguta yhtään yhteistyötä, niin voimme kirjoittaa mistä haluamme eikä ole pakko yrittää ottaa kuvia hotellihuoneesta tai aamiaiselta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnittelusta! Kaikki aikanaan ja ei kiirettä mihinkään. Paitsi kunhan saa aikaa matkustella ja kirjoittaa😘 Cinque Terressä paljon kerrottavaa ja vaikka oltiin viikko jäi jotain mielenkiintoista näkemättäkin.

      Poista
  9. Paljon onnea 1-vuotispäivästä! Oli tosi mielenkiintoista lukea mietteitä blogin aloittamisesta, ja mullakin nimenomaan vinkkien jakaminen oli ensisijainen motivaatio kirjoittamiseen. Onhan tää ihan tosi kiva harrastus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä hieno harrastus. Maailmassa monta ihmeellistä asiaa!

      Poista
  10. Onnea yksivuotispäivästä! Itsellä alkoi bloggaus vähän samaan tyyliin, ensin halusin vain välittää tunnelmia lähipiirille, mutta sitten mietin, että samallahan sitä voi jakaa vinkkejä isommalle yleisölle. Ja bucket list todellakin kasvaa blogeja lukiessa! Kiva kuulla, että Kuuba on jäänyt mieleen hyvänä kokemuksena, meillä se on harkinnassa ensi vuoden matkoissa.

    VastaaPoista
  11. Onnea merkkipäivänä! Olen samaa mieltä, että kirjoittamisen tyyli muovautuu ja muuttuu ajan myötä. Samoin kuin koko blogi. Välillä saa jonkun idean tai löytää jotain jännää muista blogeista jota haluaa itse kokeilla. Joskus tuntuu, että en edes halua itse lukea omia vanhoja postauksia koska ne on ihan eri tyylillä kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta voisi olla parempi, kun vanhoja ei lukisi ollenkaan.

      Poista
  12. Paljon onnea 1-vuotiaalle blogille!
    Olen itse samanlainen, että ennen reissua tulee selattua kaikki mahdolliset blogit läpi matkatärppien toivossa. Blogit ovatkin mielestäni parasta luettavaa reissuvinkkejä etsiessä ja samalla mentaliteetilla pyrin myös omista matkoistani kirjoittamaan, toivoen jonkun matkaa suunnittelevan niistä vielä hyötyvän. Sehän se huono puoli tosiaan vaan matkablogien lukemisessa on, että oma "must see" -lista uhkaa käydä huolestuttavan pitkäksi. :D

    VastaaPoista
  13. Onnea 1-vuotiaalle! Kyllä se niin on että tämä harrastus vie mennessään! Samanlaisia ajatuksia oli minullakin aluksi, että kirjoitan sitten aina matkalla tai ehkä pikemminkin matkan jälkeen, mutta kuinkas kävikään. Tuleehan sitä juttua "suurempien matkojen" ulkopuolellakin ja kirjoittaminen on vain niin koukuttavaa.
    Mukavia matkoja ja bloggaushetkiä tulevaisuuteen! Mukana ollaan seuraamassa minne tie vie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos onnitteluista! Niin se on että loppujen lopuksi huomaa paljon kulkevansa niin koti-kuin ulkomailla.

      Poista
  14. Ihana kooste! Matkabloggaaminen kyllä niin vie mennessään, en olisi itse koskaa uskonut miten tällainen harrastus muutaisi vielä koko elämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ilolla kirjoituksia satelee, kunhan vaan aikaa siihen löytyy.

      Poista
  15. Olipas kattava postaus linkkeineen ensimmäisestä blogivuodesta. Onnittelut siis yksivuotiaalle! Matkabloggaaminen vie kyllä mennessään, sitten kun siihen pääsee sisälle. Aika on itsellä rajoittaana tekijänä, mutta jostain sitä aina saa raavittua ainakin yhden jutun viikossa kasaan. Itsellä on suunnitteilla ainakin parikymmentä postausta, kunhan olisi aikaa vain kirjoitella niitä :-) Mukavaa puuhaa, varsinkin kun huomaa, että jotkut vielä aina lukevatkin juttuja :-D Eli eipä muuta kuin tsemppiä sinulle seuraavaan bloggaajavuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnittelusta! Mahtava seuraava blogivuosi on toki kiinni matkoista. Toivon myös niitä seuraavalle vuodelle, nöyrästi rukoillen.

      Poista