Sivut

torstai 21. huhtikuuta 2016

Lontoo -täynnä herkuttelumahdollisuuksia


English pub
Isossa maailmassa herkuttelijalle löytyy vaikka mitä. Lontoo on täynnä erilaisia ravintoloita, baareja ja kuppiloita. Valinnanvaikeus ruokapaikanhakijana yllättää ihan varmasti. Meillä oli etukäteen tiedossa muutama paikka, missä  halusimme ehdottomasti käydä. Näihin teimme netin kautta pöytävaraukset varmistaaksemme pääsyn paikkoihin. Seuraavassa hiukan maistia niistä herkullisista elämyksistämme, joita neljän päivän aikana ehdimme kokemaan

Five o`clock tea
Tottahan toki ,jos matkustaa Englantiin, on edes kerran käytävä viiden teellä.
Lontoossa teellä kera herkkujen aikanaan ovat istuneet hyvätuloisten vaimot, jotka ovat näin kuluttaneet pitkien tylsien iltapäivien aikaa, miesten raataessa töissä.
Sehän nyt sopii meillekin, koska meidän kummankin miehet olivat töissä ja meillä loma!
Ennen matkaa löysin sattumalta netistä seuraavan sivuston www.afternoontea.co.uk, josta löytyi kattava tarjonta erilaisia englantilaisia viiden tee paikkoja. Sieltä löytyivät myös hinnat ja menut sekä pystyi kätevästi tekemään online varauksen.

Meidän valinta oli hotelli Hilton Towerin TwoRuba ja teimme pöytävarauksen etukäteen hyvissä ajoin ennen matkaa. Valintaperusteena käytimme menu valikoimaa ja hintaa. Hinnan emme halunneet olevan kallis muttei välttämättä ihan halvinkaan. Lisäksi paikka oli melko lähellä hotelliamme.
Ympäristönä paikka ei ihan viihtyisimmästä päästä ollut mutta todella herkulliseksi osoittautuivat tarjolla olevat eri leivonnaiset.
Tällä me aloitimme






Artesian
Ennen matkaa olin huomannut netissä lehtijutun maailman 2015 parhaimmiksi äänestetyistä baareista. Näistä myös muutama blogisti oli maininnut jutuissaan.
Kuinka ollakaan maailman paras baari sijaitsi Lontoossa (otsikossa olevassa linkissä baarin nettisisvut). Tottahan toki sinne oli päästävä. Viiden tee hetken jälkeen Päätimme lähteä Oxford Streetin ostoskadulle. Baari sijaitsi kadun läheisyydessä, joten shoppailun lomassa tarkoituksemme oli päästä käymään 2015 maailman parhaaksi äänestetyssä baari Artesianissa.

Aikamme pyörittyämme löysimme kuin löysimmekin baarin. Baari sijaitsi hotelli Hamiltonin yhteydessä.
Yllättävää oli se, että portieeri kysyi odoteltuamme pääsyä sisään, että olemmeko hotellin asukkaita. Kun kerroimme, ettemme ole, pyysi hän meitä menemään baaritiskille. Baarimikolle valitimme tätä ja kerroimme kuinka väsyneet olivat jalkaparkamme koko päivän kulkemisesta. Hän heltyi ja kohtapuoliin meidät ohjattiin pöytään. Ennen sitä toki ehdimme pyytää häntä suosittelemaan, mitä meidän kannattaa juoda.
Drinkit olivat hienoja. Niiden tekemiseen oli selvästikin nähty vaivaa. Maku ei nyt ehkä erikoinen ollut vaikka juomien sisältö oli moninainen. Hinta per drinkki oli 18 puntaa. Me emme raskineet juoda kuin yhdet.
Portaat sisälle baariin

Baarissa



Toinen drinkki tuli toiveboxissa. Sen kun avasi piti toivoa ja toinen oli lastattu kuparihämähäkkiin.


Jamie Oliverin Italian Covent Garden
Tottahan toki jokainen tietää Jamie Oliverin ruokaohjelmat. Toiselle matkapäivälle olimme varanneet pöydän yhdestä Jamien ravintolasta. Jamien ravintola-anti menuineen löytyi vaivattomasti netistä. Siellä pystyi tekemään myös pöytävarauksen. Se on ehkä suositeltavaakin, koska paikoissa on täyttä.

Valitsemamme ravintola löytyi melko helposti. Me tulime metrolla Covent Gardeniin ja siitä kävelimme Upper Martins Lanelle, pienen harhapolun jälkeen kylläkin.
Ruoka ravintolassa oli hyvää ja hintatasoltaan ei maailman kallein. Voin lämmöllä suositella paikkaa muillekin. Me söimme alkuruoaksi antipasto lautasen ja pääruoaksi porsasta. Otsikon linkistä pääset Jamie Oliverin kotisivuille, mistä kaikki ravintolatkin löytyvät. Niitä näyttää olevan melkoisesti.



Pääruoka, alkuruoan kuvat hävisivät bittitaivaaseen.
Chinatownin antia
Päätimme jättää jälkiruuan väliin Jamie Oliverin ravintolassa ja syödä sen kenties myöhemmin.
Aikamme kierreltyämme lähitienoolla päädyimme Chinatowniin.
Todella nähtävän arvoinen paikka ja poikkeaa paljon muusta kaupungista. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli eräs hierontapaikka. Kuinka ollakaan saimme kumpikin ajat 20 minuutin jalkahierontaan. Se teki todella hyvää pitkän päivän kiertämisen jälkeen.

Jalkahieronnan jälkeen jatkoimme matkaa kunnes aivan ihana leivonnaisten tuoksu pysäytti meidät. Tarjoilija paistoi pikkuruisia nallepullia (tai vohveleita). Niissä oli  vanilijatäyte. Tokihan niitä oli maisteltava.
Tällainen kone paistoi herkkujamme

Hiukan muuta kiinalaista ravintola-antia näyteikkunakierroksella




Bubba Gump
Tämän paikan löysimme sattumalta, kun ennen musikaalia päätimme käväistä syömässä jossain teatterin lähistöllä. Valikoimaa oli paljon mutta selvästikin lauantai iltana oli muutkin päättäneet käydä syömässä jossakin kaupungin ravintoloista eli täyttä oli.
Sattumalta törmäsimme Bubba Gumppiin, joka oli Forest Gumpin elokuvaan perustuva ruokapaikka. 20 minuutin jonotus palkittiin ja pääsimme syömään. Tarjolla oli pääasiassa merielävää, erityisesti katkarapuja eri muodoissa.
Paikka oli rakennettu amerikkalaistyylisesti. Tarjoilija kertoi, että Amerikassa näitä ravintoloita oli 12 ja tämä oli ainoa paikka, joka oli jossain muualla.  Tarjoilija oli hauska. Hän halusi pitää meille Forest Gump tietovisan. Ihan nappiin emme osanneet kuitenkaan vastata.

Itse tilasin annoksen katkarapuja sitä sun tätä. Katkaravut tarjottiin tötteröistä, pohjalla oli ranskanperunoita ja päällä paneroituja ja friteerattuja ja ei paneroituja katkarapuja. Lisäksi tarjolla oli muutama dippikastike.
Ja hyvää oli!




 
Italialainen kahvila Cafe Concerto, Haymarket
Teatterin jälkeen, olisiko ollut siinä klo 22 aikoihin, kävelimme metrolle aikomuksena mennä hotellille. Kuinka ollakaan olimme kuolanneet teatterin vieressä olevan kahvilan näyteikkunoiden leivonnaisia ja paikka oli vieläkin auki.
Tottahan toki se jälkiruokakolo oli täytettävä kyseisessä italialaisessa paikassa.







Englannin pubit
Näitä perinteisiä pubeja oli kaupungissa paljon. Me käväisimme yhdessä oluella....ei vaan ihan viinilasillisella, koska kumpikaan meistä ei juo olutta. Pakkohan se oli käydä aistimassa paikallisten pubien tunnelmaa. Ja tunnelmaa pubissa oli. Kyllä englantilaiset osaavat juhlia.
Näistä paikoista saa myös perinteistä ruokaa. No tällä kerralla emme ehtineet pubin ruokaa maistamaan.



Tämä on kuva hotellin aamiaiselta





47 kommenttia:

  1. Saattaa olla hyvä, että ette maistaneet perinteistä pubiruokaa. Noiden herkkujen jälkeen kokemus ei välttämättä olisi miellyttänyt. Kyllä Lontoo on ruokailupaikkana yksi maailman parhaimpia. Kaikkea löytyy ja hieman ylikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ettei kokeiltu pubi ruokaa, vaikka mielessä kävi. Juu tarjontaa olisi ollut vaikka mitä. Ja tässä siitä vain yksi murto-osa.

      Poista
  2. Meillä on juuri käsillä tämä valinnanvaikeus, kun meidän Lontoon matka on jo parin viikon päästä. Pitäisi alkaa tehdä pöytävarauksia, jos meinataan haluta juuri tiettyyn ravintolaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa matkaa! Suosittelen pöytävarauksen tekemistä, jos tähtäimessä on joku tietty paikka. Ainakin lauantai illalla monessa paikassa oli hyvin täyttä ja jonoa.

      Poista
  3. Aika suolainen hinta tuolla drinkillä! Mutta toki hienon näköinen paikka. Hyviä vinkkejä, olette ehtineet herkutella siellä sun täällä. Mun mielestä pubiruokaa kannattaa kyllä maistaa, pubejakin kun on erilaisia ja toisissa ruoka on oikeasti hyvää. Viimeksi omalla Lontoon-reissulla maisteltiin tosi hyvät fish and chips -annokset juurikin pubissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hinta yhdellä drinkillä melkoinen. Jollain tavoin hämmästytti se, millä tavoin maailman paras titteli oli annettu, kun ei se oma drinkki ainakaan niin maultaan kaksinen ollut. Meidän drinkit jäi yhteen sillä ajattelimme, että siellä käydään maksoi mitä maksoi mutta siihen jää. Onhan tuolla muitakin baareja, jotka samalla listalla kymmenen parhaan joukossa. Niihin me emme menneet. Fish and chips itselläkin mielessä pyöri mutta onko antaa vinkkiä baarista, missä saa hyvää?

      Poista
    2. No valitettavasti ei ole, kun en enää muista sen paikan nimeä, jossa viimeksi tuli käytyä. Mutta luulisin, että ystävämme Google varmaan osaa vinkata. :)

      Poista
  4. Lontoo on kyllä todella monipuolinen - nautiskeluun löytyy paikkoja joka etnisyyteen ja hintatasoon. Huomasin tämän jutun myötä, että omat vinkkini edellisen Lontoon-reissun jäljiltä odottavat yhä julkaisuaan... uups...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, jokaiselle jotakin. Sitä vähän aikanani odottelinkin, koska jossain vaiheessa näin kuvasi Jamien ravintolasta myös ja odottelen yhä edelleenkin....

      Poista
  5. Ruokamatkailu on kyllä parasta! Täällä Ausseissa jonkin verran oon maistellut englantilaisia ruokia, enkä voi sanoa että hirveästi houkuttelee. Mutta Lontoosta tietysti onneksi löytyy paljon muutakin. Varmaan lähivuosina itse pääsen maistelemaan, kun yksi parhaista frendeistä muuttaa Lontooseen, ja onhan siellä sitten vihdoin pakko käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen matkaa pohdimme juuri, että mitkä ovatkaan nuo perinteiset perinneruoat Englannissa ja päädyimme siihen, että fish and chips sekä scoonet voisivat olla ainoita, mitä maistaa. Nämä meidän käymät paikat ovat murto-osa annista ja sanotaanko, että ehkä sieltä keskitaso hintaisista.

      Poista
  6. Tuo iltapäiväteelinkki pitäisi melkein tallettaa johonkin - tykkään niistä ja olenkin Lontoossa käydessäni yleensä yrittänyt ainakin yhdellä käydä. Suomessakin silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa en ole käynyt mutta tilanne kyllä on korjaantumassa. Noita paikkoja Lontoossa on lukemattomia, ihan valinnanvaikeus iskee, kun paikkoja nettisivuilta katsoo.

      Poista
  7. Afternoon tea -linkin otan minäkin talteen, thanks! Itse olen Lontoossa ollessani tainnut syödä lähinnä etnisiä ruokia ja eniten varmaan erilaisia curryjä. Fish and chips eivätkä English breakfastit ole koskaan oikein minulle maistuneet, kovin rasvaisia kun tuppaavat olemaan, ja nykyään ruokarajoitteeni eli keliakia on se tärkein valintakriteeri ravintoloiden suhteen. Hyvin kyllä muuten olen Englannissa ollessani syönyt, ei valittamista ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tästäkin jutusta jotain hyötyä on :)

      Poista
  8. Hyvien ravintoloiden löytäminen reissuilla on ihan parasta! Ihan hauskan elokuvateemaravintolan olette löytäneet. Jotenkaan en ylläty, että annoksesta löytyi katkarapuja friteerattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin ja kun aina ei tiedä, mitä saa ennen kuin syö paikassa. Bubbassa oli tosiaan pääasia näillä katkaravuilla mutta hyvää oli!

      Poista
  9. Kyllä tämä postaus saa veden kielelle ja halun matkustaa Lontooseen mahdollisimman pian! Tuota maailman parhaiden baarien listaa tarvisisi tutkia aina, ennen kuin lähtee reissuun. Tuli näköjään Puerto Ricossa just yksi ohitettua tietämättömänä asiasta :-( No siinäpä olisi esimerkiksi yhdelle reissulle teema, että kävisi Lontoossa tuon TOP 50 listan baarit - aika monta on sieltä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta olisi Lontoossakin ollut muita baareja kuin tuo ensimmäinen mutta ei kaikkea ehdi yhdellä kertaa tehdä. Jotain siis jäi vielä seuraavaan kertaankin tai paljonkin!

      Poista
  10. Piti ihan muuntaa tuo drinkin hinta euroiksi, että sain selville kuinka kallis juoma oli kyseessä. Ja onhan sillä hintaa. Pariisissa taidettiin juoda lähemmäs kolmenkympin drinksut, ja kyllähän ne hyviä oli - mutta yhdet riitti :) Kello viiden tee olisi minullakin Englannissa must :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 30 € drinkistä, hui. Mutta kai se kerran elämässä pitää kaikkea kokeilla maksoi mitä maksoi!

      Poista
  11. Lontoo on kyllä siitä ihana kaupunki, että siellä on niin paljon erilaisia ruokailumahdollisuuksia. Tällainen nirso penninvenyttäjäkin saa vatsansa täyteen :) Kello viiden tee on multa vielä jostain syystä kokematta. Olen jopa teen ystävä, mutta en sitten tiedä, miksen tuota perinnettä ole koskaan tullut kokeilleeksi. Ehkä ensi kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeessä kannattaa kokeilla viiden teetä. Meidän käymässä paikassa oli kaikki tarjolla oleva todella hyvää. Todellinen herkkuhetki, ei voi muuta sanoa.

      Poista
  12. Hyviä vinkkejä Lontooseen! Siellä riittää niin paljon tarjontaa, että voi olla hankalaa aloittaa. Olin viime kuussa ja menen taas ensi kuussa uudestaan, Chinatownin voisi tällä kertaa käydä testaamassa. Lontoo kun ei kaupunkina ole edullisimmasta päästä, niin pyrin suosimaan budjetti- ja ketjupaikkoja. Pubiruokaa pitäisi varmaan maistaa kerran elämässään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta tarjontaa ja nähtävää on niin paljon, että meillä ainakin nähdyksi tuli vain murto-osa.

      Poista
  13. Minä olen just katellut lentoja Lontooseen, tarkoituksena kyllä jatkaa sieltä suoraan joko pohjoiseen tai lounaaseen, mutta nyt kyllä tajusin, että pitäisihän minun pysähtyä Lontooseen edes herkutelemaan. Ja kello viiden tee pitäisi tietysti myös kokea. Kiitos siis inspiraation herättämisestä.

    VastaaPoista
  14. Englannilla on kammottavan ruokamaan maine, mutta ihan turhaan. Kuinka hyvin olenkaan siellä saanut syötyä! Viimeksi haaveilin meneväni Ritzin iltapäiväteelle, muutta se oli sittenkin turhan kallis. Sen sijaan satsasin aamupaloihin. Ne olivat ihana tapa aloittaa matkapäivä. http://www.travelloverblogi.fi/english-breakfast-kolme-aamiaiselamysta-lontoossa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joku Ritz voisikin olla ihana iltapäiväteekohde tai Harrolds. Kiitos linkistä.

      Poista
  15. Pitäisi pian päästä Lontooseen herkuttelemaan, ja etenkin iltpäiväteet kiinnostavat. Vasta muutamalla olen ollut, mutta ne on kyllä niin mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatte minulla vasta ensimmäinen mutta ei viimeinen. Turussakin on kuulemma sellainen kahvila, pitää etsiä se ja mennä käymään.

      Poista
  16. Hyvän näköisiä ruokia! Kävin Lontoossa ekaa kertaa viime kesänä, mutta kello viiden tee jäi ajan puutteen takia kokematta. Luin yhdestä kommentista Turun englantilaisesta kahvilasta. Mahdoitko tarkoittaa Cafe Monarchia, Humalistonkatu 7a? On ollut tarkoitus käydä siellä jo pitkään, mutten ole saanu aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tuo se kai on!

      Poista
    2. Tutkin kyseistä paikkaa vähän, ja kävi ilma että kahvila on sulkenut ovensa ihan muutama päivä sitten. Toivon mukaan joku samantapainen kahvila avaisi Turussa atai muualla Suomessa! :)

      Poista
    3. harmi homma. Nyt sitten kai lähin löytyy Helsingistä. Olisi pitänyt mennä ajoissa.

      Poista
  17. Heh, minäkin olen käynyt Chinatownissa ja ottanut kuvan samaisesta portista paikallisen asukkaan vastusteluista huolimatta. Miksikäköhän porttia ei saisi kuvata. No, joka tapauksessa, veriset ankat olivat niin kammottavia, että varmasti näen kuvasta painajaisia ensi yönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mielenkiintoista ettei sitä saa kuvata...olen siitä kuvia nähnyt ennenkin, vai olenko? Tuottaako se kenties huonoa onnea? Voi ei.
      Minusta ankat ei ole verisiä vaan paistettuja. Täytyy sanoa, että en paikkaan syömään menisi. Pakko oli ottaa kuva, koska sen verran oli eksoottisen näkösitä. Toivottavasti sitten yhden huonosti nukutun yön jälkeen saat taas unta!

      Poista
  18. Tuolta teeapaikoista löytyi myös oma suosikkini http://www.afternoontea.co.uk/uk/london/kensington-chelsea/the-ampersand-hotel/ jossa on ihana interiööri ja kekseliäitä pikku yksityiskohtia!

    Etenkin maaseudun ikivanhoissa upeissa pubeissa saa hyvää ruokaa - ja visiitti niissä neljä-viisisataavuotiaissa rakennuksissa tekee hyvää sielulle.

    Upein ja mieleenpainuvin Lontoon ravintolakokemukseni on ehdottomasti Hilton Park Lanen huipulla sijaitseva Michelin ravintola http://www.galvinatwindows.com/ Uskomaton palvelu ja fantastiset näköalat joka suuntaan! Kallis mutta ehdoton "kerran elämässä" - paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaseudulla ehdottomasti olisikin käytävä tuollaisessa kyläbubissa syömässä. Tuo Michelin ravintola kuulostaa hyvältä.

      Poista
  19. Ruoka ja ravintolat näyttäytyvä usein meidän reissuilla hieman toissijaista osaa, usein kun se nälkä tulee niin on syötävä ja usein olen pettynyt ravintoloihin joita on hehkutettu. (lue: vuosia sitten lähinnä matkaoppaiden niin henkilöiden kuin kirjojen suosituksesta) Tänä päivänä niin monesta foorumista voi lukea suosituksia ilman että ne ovat "maksettuja". Täytyypä ottaa tämä näkökulma mukaan seuraavalle reissulle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten hyvien ruokapaikkojen valinta on haasteellista. Viime kesänä ollessamme Italiassa yritin etukäteen selvittää, minne mennä syömään. Sopivaa emme löytäneet kuin paikan päällä testaamalla. Lontoo ja Jamie Oliverin ravintolavalinta oli ehdoton, koska on sen verran julkisesti tunnettu. Vaikka onhan niitä muissakin maissa. Sitten on sellaisia maita, joissa ruoka ei näyttele niin suurta osaa ja silloin ehkä juuri se ei ole niin tapetilla.

      Poista
  20. Hei, tässähän oli mullekin uusia vinkkejä, esim. maailman parasta baaria on kyllä pakko päästä kokeilemaan! Ootte kyllä ahkerasti kiertäneet ravintolatarjontaa :) Mä tykkään kyllä itse pubiruuasta, ja ainakin sunnuntaisin kannattaa kokeilla perinteistä Sunday Roastia - yleensä tarjolla myös vegevaihtoehtona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää seuraavalla kerralla kokeiltava pubi ruokaa. Katsos kai se on niin, että isossa kaupungissa on paljon tarjontaa ja osa hukkuu runsauteen.

      Poista
  21. Tuo kello viiden tee on kyllä Lontoossa aivan must. Itse kävin Orangeryssa nautiskelemassa teetä leivoksineen ja ihastelin kaunista esillepanoa. Lontoon kokoisesta kaupungista tosiaan löytyy herkkuja moneen makuun, vaikkei pubiruoka oikein uppoaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiden tee oli ihana kokemus ja tarjontaa näemmä löytyy! Ihan kadulla kulkiessakin bongasimme näitä paikkoja. Tuossa meidän valitsemassa paikassa myös maku tarjottavissa oli aivan uskomaton.

      Poista
  22. Aikamoinen makumatka teillä. Mahtavaa! Nuo ensimmäisen paikan herkut näyttää niin hyviltä. Ja jotain tuttuakin löytyi, siis Bubba Gump -ravintola. Niitä on täällä meillä Kaliforniassa ja Havaijillakin näin. Houkuttelevat ehkä enemmän turisteja eikä ehkä se edullisin vaihtoehto mutta ihan kiva menu jos tykkää merenelävistä.

    Nyt tuli ihan ikävä Lontooseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Bubba Gump onkin amerikkalainen ketju, että sinänsä ei niin englantilainen. Hintataso ei ehkä halvin mutta jollain tavoin huomaisemme, että olisi pitänyt mennä poispäin keskustasta, jotta taso olisi laskenut.

      Poista