Sivut

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Teide by night Teneriffa -Ihmeellisiä paikkoja joita olen saanut nähdä OSA 8

TEIDE BY NIGHT




Vuonna 2013 syksyllä olimme viikon Teneriffalla Playa de la Americaksella oli täynnä elämyksiä. Paikasta voi todeta, että todellinen turistikohdekin voi joskus yllättää. Matkasta on jo aikaa mutta vieläkin mielessä.
Yksi matkan yllättäjä oli tekemämme kansainvälinen retki: Teide By night.


Pico del Teide (ote wikipediasta) on Kanariansaarten Teneriffalla sijaitseva tulivuori. Se on Espanjan korkein huippu joka nousee 3 718 metriä merenpinnasta ja noin 7 000 metriä ympäröivän meren pohjasta. Se on maailman kolmanneksi suurin tulivuori ja korkein Atlantin saarten vuorista.
Se on viimeksi purkautunut vuonna 1909. Sitä pidetään yhä edelleen toiminnassa olevana tulivuorena.
Vuori ja sitä ympäröivä 48-kilometrinen kaldera Las Cañadas kuuluvat Parque Nacional del Teide -kansallispuistoon. Puisto on perustettu vuonna 1954, ja se on Kanariansaarten suosituimpia matkailukohteita. Puisto on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2007

Matkalla Teiden huipulle pysähdymme muutaman kerran, ensin muutaman kilometrin päässä olevaan näköalakahvilaan ja sitten erittäin ison puun vierelle.


Näkymät kahvilan näköalapaikalta




Viimeinen kylä ennen Teiden huippua.


Vihdoin bussin ajettua lähes Teiden kraaterin juurelle pysähdymme ensin alueelle, missä oli selkeästi nähtävillä eri laavakerrostumia.





Siellähän se Teiden kraaterikin on



Tämän jälkeen ajoimme toiselle näköalapaikalle. Ihan kraaterin sydämen äärelle emme näin illalla päässeet. Sinne pääsee gondolilla ja jos aivan ylös haluaa on siihen vielä erikseen anottava lupa. Tämä jää nyt meiltä ja siksi siis pitäisi Teneriffalle vielä joskus palata.

 







Kaukana takaa näkyy tuo ainoa alueen ravintola





Jos tarkkaan katsoo, on Teiden kraaterin yllä "pilviä". Alla olevassa kuvassa nuo "pilvet" näkyvät zoomattuna

 


Ilma oli aurinkoinen ja taivas pilvetön. Tai no taisimme olla pilvien yläpuolella eli selkeää sillä korkeudella taitaa siis olla aina. Kylmä viima sai meidät  palelemaan. Ei siis ihme, että esitteessä suositeltiin ottamaan jotain lämmintä ylle. Opas tarjoaa meille huopia ja kuohuvaa. Huopa on  paikallaan. Kyllä kuohuvakin maistuu, lämmittää ja lisää tunnelmaa.
Aurinko alkaa laskea. Alla olevat kuvat kertokoot enemmän kuin tämä juttu.

Auringonlaskun jälkeen illastamme alueen ravintolassa.
Illallisen jälkeen on aika lähteä kotimatkalle. Kotimatkalla pysähdymme vielä kerran ihmettelemään pimeässä yössä tuikkivia tähtiä. Tuttuja kuvioita mutta hiukan erilaisessa kulmassa kuin meidän pohjoisella taivaalla.

Tähän voisi vielä lopuksi todeta, että taas tuli bongattua yksi hyvin erilainen auringonlasku.

https://www.facebook.com/Teide-by-Night-179821935457800/timeline/
http://www.reservasparquesnacionales.es.
https://www.telefericoteide.com/en/teide_cable_car
https://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g187479-d2201799-Reviews-Teide_National_Park-Tenerife_Canary_Islands.html
http://whc.unesco.org/en/list/1258




32 kommenttia:

  1. Teide on kyllä huikea paikka ainakin päiväseltään ja voin kuvitella, että auringonlasku on myös upea! Kivaa että myös tällasista "perusturistikohteista" löytyy postauksia, kun tuntuu että nykyään monet matkabloggaajat Kanariaa väheksyvät.

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa! Kanarian saaret ovat niin massaturismin valtaamia mutta siitä huolimatta siellä on paljon hienojakin paikkoja. Muutama vuosi sitten, kun Teneriffalle matkasimme kaipailin juttuja Teidestä, koska tottahan toki kaavailimme siellä käyvämme. Paikka kuin paikka aina löytyy muutakin kuin rantalöhöilyä.

    VastaaPoista
  3. Olen kuullut Teidestä paljon, mutta en ole koskaan käynyt Teneriffalla. Viime talvena mietittiin sinne menoa kun löydettiin todella halpa äkkilähtö, mutta siinä miettiessämme se myytiinkiin loppuun. Mutta ehkä joskus tulee vielä uudestaan kohdelle samanlainen tarjous :)

    VastaaPoista
  4. Teneriffa on kyllä hieno saari. Siellä kun ottaa auton alle ja lähtee kiertämään saarta, niin on paljon mielettömän upeita paikkoja. Itse aion joskus mennä viikoksi pariin sisämaakaupunkiin, esimerkiksi La Orotava ja La Laguna olisi hyvät vaihtoehdot vaikka muutama päivä kummassakin.

    Kiipesin Teiden aivan huipulle vuonna 1988, sen verran korkealla ollaan, että hissin pääteasemalta äitini ei pystynyt kiipeämään kuin puoleen väliin viimeistä 100 metrin korkeuseroa. Nykyään sinne tarvitsee varata netistä aika, jos haluaa ihan huipulle päästä. Se kannattaa varata etukäteen, sillä ne on kysyttyjä. Paikan päältä Teneriffalta ei ollut toivoakaan viime vuonna vaan jouduimme tyytymään siihen mihin hissi vie. Toki sielläkin kerrassaan hienot maisemat, olisin vaan itse halunnut vähän urheilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä jäi myös huipulle meno. Vielä joskus ehkäpä palaamme, koska myös La Oratova ja La laguna jäi näkemättä. Suosittelen myös ajamaan Mascaan, jos liikut autolla. Aivan huikea paikka. Aikomuksena jossain vaiheessa tehdä vielä siitä juttu tähän ns Kanarian ihmeelliset paikat osioon.

      Poista
    2. Masca jäi viimeksi näkemättä, ei mahtunut päiväreissulle missä käytiin juuri La Orotovassa ja La Lagunassa. Eli aika läheltä mentiin, mutta aikataulu ei antanut myöden. Tiet on kyllä Teneriffalla sellaisia länsiosassa, että aikaa saa varata kunnolla. Ajattelin, että joskus voisi olla Teneriffalla pari viikkoa siten, että 3 yötä sekä La Orotavassa että La Lagunassa. Eli joku parin viikon reissu, missä autolla saari ympäri majoitukset neljässä eri paikassa. Pari muuta voisi sitten olla enemmän näitä turistikohteita. Hieman matkaseurasta riippuen voisin kiivetä sinne Teiden huipulle kaapelivaunun ala-asemalta koko matkan eli siinä olisi yhden päivän ohjelmanumero :-)

      Poista
  5. Unescon perintökohteet harvemmin jättävät kylmäksi, eikä niin tainnut käydä tämänkään kanssa. Auringonlasku etenkin näytti aivan huikealta :)

    VastaaPoista
  6. Päivämäärällisissä kuvissa on aina jotain nostalgista, vaikka eivät nämä ole eds vanhoja, Minulla kyse on aina vanhoista paperikuvista filmikamera-ajalta. :) Vaikuttavan näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai enpä ole tullut ajatelleeksi paitsi että tuo päivämäärä häiritsee. Haaveilen uuden kameran hankkimisesta...

      Poista
  7. Upeita nuo auringonlasku -kuvat! :) En tiennytkään,että Tenerilla pääsee kokemaan tällaista! VAU!
    -Titta / IKILOMALLA

    VastaaPoista
  8. Upeat kuvat! Niin paljon kuin arvostankin täsmällistä aikaa, niin voisiko kamerasta kääntää noi aikaleimat pois?
    Kanarian saaret on myös tunnettuja lukuisista endeemisistä lintulajeistaan.

    VastaaPoista
  9. sori ei ainakaan näistä vanhoista

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia! Noissa maisemissa on tullut itsekin joskus käveltyä. Teneriffalla on kaikenlaista jännää nähtävää, ihan turhaan sitä vähätellään. Tietenkin, jos ei poistu hotellilta lähirantaa pidemmälle, niin kuva jää yksipuoliseksi, mutta jos vähänkin lähtee seikkailemaan niin löytää upeita maisemia ja kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on joka kohteessa, ei saa jäädä rannalle makoilemaan vaan aina kannattaa tutkia ympäristöäkin. me kävimme mm La Gomeralla, joka oli uskomattoman kaunis saari.

      Poista
  11. Teneriffa oli ensimmäinen aurinkolomakohteeni ja siellä syttyi krooniseksi äitynyt matkakuume. :)
    Teiden kuumaisemat jäivät hyvin mieleen ja ne jaksoivat kiinnostaa teininäkin Apinoiden planeetta elokuvien ansiosta.

    Saarella on kyllä paljon mielenkiintoista nähtävää ja luontoa turistikohteiden ulkopuolella. Teide ilta-auringossa oli varmasti hieno kokemus!

    VastaaPoista
  12. Upealta näyttää erityisesti tuo auringonlasku! Jos joskus Teneriffalle päädyn, niin Teide on ehdottomasti ohjelmassa! Toistaiseksi tie ei ole vielä vienyt sinne, mutta olen käsittänyt, että Kanariansaarilla on paljonkin nähtävää rantojen lisäksi ja jokaisen saaren tunnelma on ainutlaatuinen ja hyvinkin erilainen toisiinsa verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen myös kuullut, että joka saari on ihan omansa. Teneriffalta tosiaan pääsee helposti Gomeralle. Sinne kannattaa mennä vaikka muutamaksi päiväksi. Meillä matkat näissä aurinkoloma kohteissa menee yleensä niin, että joka toinen päivä rannalla ja toinen jossain lähiseutua tutkimassa.

      Poista
  13. Siitä on pitkä aika, kun viimeksi kävin Kanariansaarilla, mutta ne on todellakin muutakin kuin turisteja! Kun vaan ottaa auton alle ja lähtee kiertelemään, voi löytää vaikka mitä ihanaa.

    VastaaPoista
  14. Näyttää olleen kyllä hieno retki, upeita kuvia. Itse en ole käynyt vielä koskaan Kanarian saarilla. Täytyy pitää mielessä tämä paikka Teneriffalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että itselläkin on ennakkoluuloja ollut näihin turistirysiin mutta Teneriffa oli ihan jees.

      Poista
  15. Oo, hienon näköistä! Vulkaaninen maasto on aina mielenkiintoista ja jylhät tulivuoret upeita. Ei vaikuta yhtään siltä Teneriffalta, joka mulla on mielessäni. Tuollekin kohteelle voisi antaa joskus mahdollisuuden. :-)

    VastaaPoista
  16. Teneriffa oli positiivinen yllätys! Olin Puerto de la Cruzissa muutamia vuosia takaperin.

    VastaaPoista
  17. Nämähän ovat väreiltään kuin Grand Canyon konsanaan. Ehkä pitäisi Kanarian saaria harkita joskus uudelleenkin matkakohteena vaikka olen tavannut siitä (kuten monesta muustakin paikasta) ajatella, että kerta riittää, kun paikkoja kuitenkin on niin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sepä se maailmassa paljon ihmeteltävää. onneksi on vuosiakin, jotta ehtii joka kolkkaan.

      Poista
  18. Varnasti mieleenpainuva auringonlasku kun sitä on saanut ihailla tuollaisissa maisemissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä tuo juuri oli ja vielä se yötaivaan tuijottelu takaisin päin matkatessa.

      Poista
  19. Teide on kyllä vaikuttava.

    Sen verran näihin massaturimi/Kanariansaarien dissaamiseen, että moni niin tekevä, ei ole liikkunut uima-allasta pidemmällle.

    Itse olen kiertänyt liki kaikki saaret useampaankin kertaan, ja nauttinut. Sanoisin monien paikkojen olevan piilotettuja helmiä. Mutta niiden löytäminen vaatii hieman viitseliäisyyttä, kuten kaikkialla.

    VastaaPoista
  20. Noniin vihdoin ja viimein sain kommentin läpi. :) Mielenkiintoiselta paikalta vaikuttaa, ei vain ole vielä tullut käytyä Teneriffalla mutta ehkä joskus.

    VastaaPoista
  21. Hienoja kuvia! Tosin ehkä vähän liikaa makuuni. Kun kuvia on noin paljon, ne tulee vain selattua läpi, mitään yksittäistä kuvaa ei tule katsottua pitempään. Odotin koko ajan varsinaista blogitekstiä ja lopulta sitä oli vain muutama rivi. No, varmasti monet pitävät myös näistä kuvapostauksista! Kyllä itsekin näitä satunnaisesti harrastelen, vaikka en niitä varsinaisina matkajuttuina pidäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Olen kuvien määrää pohtinutkin jopa siksi, että kuinka sivut lataantuvat jos paljon kuvia. Mutta toisaalta itse rakastan katsoa kuvia niin....mitäköhän mieltä muut ovat?

      Poista
  22. No tämäkin oli kiva löytää täältä internetin syövereistä!

    Pitäisi kirjoittaa oma juttu juuri Teiden kansallispuistosta, oli hauska katsoa miten sinä sen koit. Kävimme hissillä ylhäällä, ja sitten kävelimme "Mirador Pico Viejon". Huipulle vievän patikoinnin liput oli myyty loppuun kuukausia aiemmin, ja toisen puolen näköalapolku oli suljettu kokonaan lumen vuoksi. Mutta kiva että pääsimme edes tuonne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai te pääsitte melkein huipulle. Meiltä se jäi tai ei kuulunut tuohon iltaretkeen. Tuo retki oli muuten ihan mainio. Nähdä auringonlasku vuorilla. Lisäksi illallistimme tuossa ylhäällä olevassa ravintolassa.

      Poista