Sivut

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Nuuksion kansallispuistossa korpinkierroksella



Alussa oli suo kuokka ja Jussi....no nyt tällä kertaa ei nähty suota ja alkujen alustakin on jo tovi aikaa mutta mutta voin kyllä todeta, että siinä sitä on sanonta, joka sopii meille kuin nenä päähän. Suomalaisuuden voi todeta olevan yhtä kuin metsä.
Olen siis suomalainen ja ylpeä juuristani sekä nyt kahden viikonlopun aikana olen löytänyt suomalaiseen sieluuni sopivia elementtejä; mm. sieluni tuoksun, joka on suon tuoksu ja sielunmaisemani vanhan sammaloituneen metsän (kts kuva alla).



Metsään siis ja nyt vuorossa oli Nuuksio, tuo pääkaupunkiseudulla oleva kansallispuistoalue.
Olimme jo viikolla päätyneet siihen, että Nuuksio voisi olla tämän syksyn toinen luontokohde ja jos sinne lähdemme voisimme yöpyä alueella olevassa Siikaranta hotellissa.
Reitti jonka valitsimme, lähti hotellin pihalta ja koska tuo 10 km tuntui menevän hyvin viime viikolla niin miksei nytkin. Kyseisellä kierroksella on nimikin; Korpinkierros.

Edellisviikonlopun vahingosta (melkein eksyminen Torronsuolla) viisastuneena ostimme alueen kartan. Mutta senverran hyvin reitti oli merkitty, että karttaa emme kertaakaan tällä kertaa tarvinneet.
Aamulla varhain pakkasimme eväät ja tavarat reppuun ja sitten vaan menoksi. Ajomatkaa Nuuksioon meiltä oli reilun tunnin. Käväisimme kirjautumassa hotelliin ja sitten sai kierroksemme alkaa.

Reilun tunnin matkan päässä olikin jo tuo tulentekopaikka Holma-Saarijärvellä. Näitä paikkoja oli kaksi; pienessä saaressa tai järven rannalla. Me valitsimme saaren. Ja mitkä maisemat, mikä paikka! Aurinko paistoi ja kirkasvetinen järvi siinsi silmissämme. Eipä ole eväs maistunut yhtä hyvältä kuin nyt. Kahvit päätimme jättää seuraavalle pysähdykselle.


Holma -Saarijärvi

Niin kirkasta on vesi

Holma-Saarijärvi ja pikkusaari



Tauolla


Tauon jälkeen jatkoimme matkaa...ja vihdoin päädyimme sivuuttamaan Mustalampea, josta etukäteen olimme lukeneet, että siellä uiskentelee turvelauttoja. Hetken ihasteltuamme avautuvia maisemia matka jatkui. Nyt alkoikin matkan vaikein osuus. Aika paljon nousuja ja laskuja mutta eiköhän kestetä loppuun asti vaikka sillä Jussin sisulla.


Mustalammen turvelautat


Ja olihan meillä ne kahvit vielä juomatta eli väsyneitä jalkoja päätimme vielä kerran lepuuttaa tuon kahvitauon ajan. Ja taas ai kuinka hyvältä musta kahvikin voi maistua kivennokassa istuen.

Loppumetrit kuljettiin sisulla, sen verran alkoi tuntua matkanteko ja pientä tuuletusta lopuksi kun olimme vihdoin perillä. Olimme siis voittaneet sohvaperunataudin ja 10.8 km etappi suoritettu.
Ja mikä parasta nyt meitä perillä vielä odotti siikarannan sauna, uima allas ja poreallas. Kuinka ollakaan, hiukan hiljaista oli hotellilla ja saimme kaksin nauttia saunan lämmöstä ja porealtaan rentouttavista poreista.
Aika luksusta ei voi muuta sanoa sillä saunan jälkeen meitä vielä odotti päivällinen. Sen jälkeen uni alkoi riipiä silmiä.
Kiitos tästä kauniista aurinkoisesta syyspäivästä. Näiden mahtavien viikonloppujen jälkeen taas jaksaa arkeakin paremmin.
Ja jaksaa tietysti odottaa sekä suunnitella uusia tulevia retkiä....siihen yhteen uuteen isoon retkeen kun sattuu olemaan päiviä vielä noin 64...


Melkoisen juurakkoinen taival, mukana ylä- ja alamäkiä.








31 kommenttia:

  1. Kylläpäs näyttää aurinkoiselta ja lämpimältä päivältä! Kuvien perusteella ei voisi uskoa, että kohta on jo marraskuu :) Tuota kuvassa näkyvää siltaa (laituria?) pitkinkö sinne saareen, eli teidän taukopaikalle pääsee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanopa se nyt pitää nauttia näistä ilmoista, kun vielä voi! Taukopaikka oli pienessä saaressa, jonne pääsi siltaa pitkin. Tätä ei karttamme kertonut.

      Poista
  2. Nuuksio on ihan mahtava paikka. Aivan upeaa kun pääkaupunkiseudulta löytyy näin hienoja paikkoja ja näin lähellä asutusta. Monessa muussa maassa saa ajella ihan huolella pätkiä ennen kuin pääse tällaisiin maisemiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tuo on totta ja paljon siellä kuulikin vieraita kieliä....

      Poista
  3. Oikein tuntuu tänne näytön toiselle puolelle ilman raikkaus! Teille sattui kyllä uskomattoman hieno sää retkelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Totta pohdimme keskenämmekin, että kuinka juuri lauantai kaavailemamme retkipäivä oli aurinkoinen....

      Poista
  4. kai siinä metsässä sitten on jotain, missä suomalaisen sielu lepää :-)

    VastaaPoista
  5. Mä en ole varma olenko koskaan vieraillut yhdessäkään Suomen kansallispuistossa... Pitäisi varmaan korjata tilanne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ja nyt ei kun kiireesti korjaamaan asia! Loppujen lopuksi noissa puistoissa on yllättävän helppo kulkea. Hyvin ovat merkittyjä.

      Poista
  6. Olen jo pitkään ajatellut, että Nuuksioon ja Porkkalaan ainakin pitäisi mennä, ovat kuitenkin helsinkiläiselle aika lähellä. Mutta niin se vain on, että taitavat olla liian lähellä ja ei tule lähdettyä. 10,8 kilometriä voisi olla tällaiselle ei niin urheilulliselle tyypille ihan jees. Sitten voisikin istua loppuillan sohvalla juomassa amarettokaakaota. ;)

    VastaaPoista
  7. Suosittelen. Niin meilläkin loppuilta kului allasosastolla rentoutuen ja telkkaria tölläten. Toisaalta ei tuolla Siikarannassa paljoa muuta tekemistä illalla oikein ollutkaan.

    VastaaPoista
  8. Pitäisi itsekin tehdä enenmmän Suomessa retkiä kansallispuistoihin. Toisaalta kun asuu melkein metsän vieressä ja tulee käytyä siellä päivitäin koiran kanssa lenkillä, ei kauemmaksi metsään ole tarvetta mennä. Mutta kyllä, on niissä metsissä vaan jotain energisoivaa. Niitä täällä reissussakin kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mekin asutaan metsän keskellä mutta vaihtelu virkistää kun välillä kulkee vierailla poluilla...

      Poista
  9. Liikkuminen luonnossa on kyllä parasta akkujen latausta arjen kiireen keskellä ja mikäpä sen parempi tapa päättää ulkoilupäivä kuin sauna ja poreamme. Elämän pieniä tähtihetkiä!

    VastaaPoista
  10. Mahtavia kuvia! Olen vähän vältellyt Nuuksiota, koska se on "Miljoonan ihmisen erämaa". Se on, lentokoneet lentelevät, työmaakoneet piippaavat, lapset parkuvat ja ylipäätään ei saa olla rauhassa. Ilmeisesti kuitenkin onnistuit löytämään rauhallisen hetken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, väen paljous yllätti meidätkin ja mökä. Mutta vinkki, jos haluat mennä rauhassa. Lähdimme tuolta Siikarantaopiston pihasta. Alkutaival oli todella rauhallinen, ei montaa ihmistä vastaan tullut. Torronsuolla, missä olimme viikko ennen tätä retkeä, väkeä oli todella paljon liikkeellä...pitäis kai lähteä lappiin. No sitä kyllä haikailenkin.

      Poista
  11. Kiersimme mekin Korpinkierroksen Nuuksiossa kerran, vähän Nellan innostamana. Kivalla kelillä ihan kiva kokemus.
    Toisella kertaa kävelimme Haltialta Haukkalammelle - olivat ne portaat siinä välillä kyllä vähän korkeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea muidenkin kokemuksia. Juuri mielestäni jossain juuri joku julkisti Nuuksiosta jotain mutta missasin sen eli en löydä enää tuota juttua.

      Poista
  12. Kyllä on tämän vuoden syksy tarjonnut parastaan ja mitä mainioimmat säät nauttia Suomen luonnosta! Ai että, Nuuksion reitti kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
  13. Ihanaa! En ole Nuuksiossa käynyt, vaikka haluaisinkin - olen hyödyntänyt tänä kesänä vain lähimetsiä täällä Porvoossa. Ensi kesänä kyllä pakko tehdä pieni ekskursio tuonne, kun on niin lähelläkin.

    VastaaPoista
  14. Nää kuvat sai aikaan pienoisen Suomi-ikävän!

    VastaaPoista
  15. Nuuksio on kyllä kaunis.

    Itse olan aikoinani Porkkalassa ( ja Nuuksiossakin) pajonkin retkeillyt koirien kanssa. Nyt Oulussa Koittelinkoskella, Hailuodossa jne. maisemat on jotenkin ihan erilaiset, mutta kauniit kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne Hailuotoon voisi tehdä visiitin. On vielä monta paikkaa näkemättä ja kokematta, onneksi.

      Poista
  16. Aivan ihania kuvia! Kyllä tuollaiset luontopäivät - ja retket vaan ovat niin rentouttavia!

    VastaaPoista
  17. Nuuksio on vielä käymättä! Onneksi Lapistakin löytyy kansallispuistoja :) ihan mahtavaa, että noin läheltä Helsinkiä löytyy tuollaisia kauniita maisemia.

    VastaaPoista
  18. Itse olen käynyt Nuuksiossa vain pikaisesti talvella lumikengillä. Ilman muuta tuonne pitäisi mennä joskus käymään kesällä. Kivalta kuulostava reitti!

    VastaaPoista
  19. Nuuksio on tosi kiva, ja on oikeasti aivan upeaa, että niin lähellä pääkaupunkia löytyy noin laaja ja monipuolinen kansallispuisto.

    VastaaPoista
  20. Nuuksiossa on pitänyt käydä jo pitkään, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi, vaikka tää syksy upeita ulkoilukelejä onkin ollut täynnä. Onkohan tuolla talvellakin mahdollista käydä, vaikka olisi lunta? Vai joutuuko tarpomaan ilman polkuja. :-p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai siellä joku polku silloinkin menee, jos kerran lumikenkäilemässäkin joku on käynyt. Syksy on ollut todella upea!

      Poista
  21. En oo ikinä käynyt Nuuksiossa, mutta pitäisi kyllä joskus ottaa ja lähteä vähän nauttimaan Suomen upeasta luonnosta!

    VastaaPoista