Sivut

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Trinidad-siirtomaa-ajan nostalgiaa Kuubassa Karibianmeren rannalla

Trinidad


Lisää katukuvaa Trinidadista


Tämän kahden päivän matkan ostimme matkatoimistoltamme. Matka muodosti seuraavan reitin; Trinidad, yö Karibian meren rannalla, El Nichon luonnonpuistoretki ja Santa Clarassa käynti. Näimme siis todella paljon näiden kahden päivän aikana.

Aamulla varhain nousimme bussiin ja matka sai alkaa.
Taas saimme bussin kyydistä nähdä paljon. Kuljimme nyt Keski-kuubassa, mikä selkeästi on sokeriruokoviljelmien aluetta. Sokeriruoko on ollut Kuuballe tärkeä vientiartikkeli. Sitä on viety aikanaan Espanjaan ja Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton romahdettua myös sokerin vienti romahti ja maan talous kärsi. Tästä johtuen näimme matkallamme paljon suljettuja sokeritehtaita.

Kuvaa matkanvarrelta jostakin kylästä


sokeriruokoa





Jotkut kaupungit joiden ohi ajoimme olivat huomattavasti köyhemmän näköisiä. Jos olisimme olleet omatoimisesti matkalla, olisimme pysähtyneet näissä kylissä mutta nyt oli siis jatkettava matkaa.
Vessatauko toi mukavan yllätyksen. Kukkotappeluun lähtevät miehet ne kukkoineen pistelivät pitkin pihaa ja esittelivät hienoja kukkojaan.


Kukkotappeluun menossa

Komeat kukot

Ennen Trinidadia pysähdyimme vielä lounaalle eräälle ranchille.
Maatila oli aito tuulahdus mennyttä aikaa.
Kukko käveli vapaana pöytien alla nokkien murusia. Yhdellä suunnalla oli iso sika, toisella puolella pikkukilejä ja lehmiä. Lisäksi Cowboy ratsasteli hevosella. Wau tämä on sitä 50-lukua ja ranchin real life!
Ruokana saimme tietenkin sitä tavanomaista salaattia, riisiä, papuja ja sikaa.


ranchilla




Vatsa täynnä oli hyvä jatkaa. Tätä olin jo odottanut kauan ennen matkaamme, olimme vihdoin Trinidadissa.
Trinidad on kaupunki Kuubassa Sancti Spíritusin provinssissa. Yhdessä läheisen Los Ingenioksen laakson kanssa se valittiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi.
Diego Velázquez de Cuéllar perusti Trinidadin vuonna 1514 nimellä Villa De la Santísima Trinidad (Pyhän kolminaisuuden kaupunki). Se on yksi Karibian parhaiten säilyneitä kaupunkeja ajalta, jolloin sokerintuotanto muodosti alueen keskeisimmän elinkeinon. Nykyään alueen pääteollisuus on tupakanjalostus.
Suurin osa kaupungin nähtävyyksistä keskittyy Plaza Mayorille.
Aikamme kiertelimme kaupungilla. Jollain tavoin ilmassa oli rento tunnelma.
Tähän kaupunkiin olisin halunnut jäädä pidemmäksi aikaa. Ehkäpä on syytä palata.
Kuvat kertokoot enemmän tässä kuin sanat.
Seuraavaksi vuorossa onkin El Nicho ja samalla kerron paikasta missä yövyimme karibian meren rannalla. Sitten vielä menemme Santa Claraan, joka myös yllätti.



Plaza Mayor, jonka äärelle keskittyi paljon nähtävää





Trinidadissa kävimme savipajassa



Korkeat ikkunat taloissa siksi, että kuumalla ilmalla ilma kiertää ja on viileämpää.

Kuvataidepaja asukkaat saivat käydä taiteilemassa





Koululaisia jumppaamassa



Plaza Mayor

Paladias makuuhuoneessa

Merenkäynnin jumala. Paikalliset kävivät täällä rukoilemassa merellä olevien puolesta ja
Toivat uhrilahjoja


Talot sisältäkin yritetään pitää alkuperäisessä kunnossa

40 kommenttia:

  1. Komean näköisiä rakennuksia. En tiennytkään, että Trinidad on yksi Karibian parhaiten säilyneistä kaupungeista. Hienoa, että se on saatu säilytettyä.

    VastaaPoista
  2. Niin tai siis tuon siirtomaa-ajan. Totta säilynyt melkoisen hyvin vaikka onhan sielläkin sitä kunnostamatonta aluetta

    VastaaPoista
  3. Otsikon perusteella kuvittelin, että liikutaan kokonaan eri valtiossa, mutta selvisihän se nopeasti, että Kuubassa ollaan :-) En tiennyt kyseisestä kaupungista ennen mitään, joten taas oppi uutta ja mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan enpä tuot taas muistanut, käynpä muuttamassa otsaketta...

      Poista
  4. Trinidad oli ihana! Löysimme siellä eläkeläisten päivätanssit, ja eläkeläispapat innosta hihkuen pyörittelivät meitä kolmea suomalaista naista salsan tahtiin.
    Ensin otsikosta ajattelin, että päästään eteläisemmän Karibian tunnelmiin Trinidad ja Tobagoon, mutta heti ensimmäisestä kuvasta tunnistin, että ollaan Kuubassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin. Jollain tavoin ilmapiirikin oli siellä erilainen kuin muualla. Vaikka ei haukuttavaa muualtakaan. Koitanpa saanko otsakkeelle tehtyä jotain...

      Poista
  5. Me yövyimmekin, pari yötä, Trinidadissa, joten meillä oli aikaa nousta kaupungintalon yhteydessä olevaan näköalatorniin ja aistia kaupungin tunnelmaa ja musiikkia myös illalla. Hieno kaupunki - ei turhaan Unescon maailmanperintökohde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kade, tuosta parista yöstä. Me ei käyty tornissa, juurella kyllä. Olen korkeanpaikan kammoinen, joten hiukan arastelen...se on totta, että on upea kuin maailmanperintökohteet ovat.

      Poista
  6. Jotenkin järkyttää noi kukkotappelut. Onneksi kuitenkin ranchilla olivat eläimet vapaampia ja onnellisempia kuin täällä kapitalistisessa helvetissä. Varmaan myös ruoka on terveellisempää. Ylipaino, mikä on vitsauksena täällä imperialistisessa aggressorissa ei näyttäisi olevan ongelmana Kuubassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja varsinkin, jos kukot tappelevat niin kauan, että toinen kuolee. Sen verran herkkuja oli vähän myynnissä, että ihan varmasti olisi voinut jopa laihtua matkalla. Mutta sen ajatuksen tuhosi all inclusive ja sen herkulliset nutella banaaniletut. Ja yllättävän hyvä jäätelö. Puhumattakaan viinistä ja mojitoista.

      Poista
  7. Trinidad on yksi Unescon maailmanperintökohteista, joka on omalla to do -listalla.
    Sekoitus menneen ajan loistoa ja raihnaisia rakennuksia.

    Kukkotappelut on yksi asia, jotka puolestani saisi lopettaa kaikkialla maailmassa. Tapelkoot ukot keskenään kehässä, jos sellaista viihdettä kaipaavat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trinidad yllätti siinä, että oli jopa värikkäämpi kuin Havanna. Näin jälkeenpäin itsekin ajattelin, että olisi ollut kivampi mennä paikkaan, missä turisteja ei vielä niin paljoa ole.

      Poista
  8. Näyttää tosi kuvaukselliselta, tuonnekin on pakko päästä pian, kamerakädet syyhyää... Yhdyn edellisiin, kukkotappelut on huonoa huvia.

    VastaaPoista
  9. Täällä varmasti kamera laulaisi, ihanan värikästä :D. Kuubassa olisi mukava päästä käymään piakkoin, ennen kuin sekin menettää ainutlaatuisuuttaan. Koska sinne ehditään, en tiedä, mutta listalla on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tuli otettua ja vaikeaa oli valita tänne vain muutama siitä määrästä.

      Poista
  10. Kaunista ja autenttista! :) Tuli varmasti räpsittyä paljon kuvia tuolta. Kukkotappelut eivät tosiaan ole muuta kuin huono huvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkotappelut totta mutta yllättää ja kertoo kenties jotain kulttuurista, kun ei tajuta että sellaista on. Isot miehet siinä ollessaan niin hyväilivät näitä kukkojaan....

      Poista
  11. Kukkotappelu pisti minunkin silmääni, huonoa hupia :/ Mutta muuten Kuuba olisi kyllä varmasti ajatuksia herättävä maa, johon olisi kiva joskus päästä tutustumaan.

    VastaaPoista
  12. Ihania nuo kuvat värikkäistä taloista! Kaunista.
    Kukkotappelut on minunkin mielestä ihan järkyttävää hupia, ei voi ymmärtää eikä hyväksyä.

    VastaaPoista
  13. Tosin kivan näköisiä noi kaupungit, ihanan värikkäitä taloja :) Vaikken koskaan Karibialla ole käynyt, niin näyttää todella Karibialaiselta kaikki kadut.
    Kukkotappeluita en minäkään voi ymmärtää.

    VastaaPoista
  14. Ihanan värikkäitä rakennuksia joka paikassa! Raikasta vaihtelua Suomen maltilliseen värimaailmaan. Trinidadissa varmasti kävisin itsekin, jos noille nurkille osuisin. Ihanaa, että paloja historiasta vaalitaan tuollakin suunnalla. Todella ihastuttavan näköinen kaupunki! Hauskaa, että eläimet saivat siellä olla noin vapaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaammin olevat eläimet ihastuttivat meitäkin. Noista kanoista saa kyllä onnellisen kananmunia. Eläimet todellakin saivat olla vapaammin.

      Poista
  15. Trinidad on aivan mahtava! Voisin mennä sinne (ja minne tahansa Kuubassa) vaikka heti uudestaan :)

    VastaaPoista
  16. Kuubasta olen haaveillut jo pitkään ja olinkin suunnitellut, että Havannan lisäksi haluaisin käydä Trinidadissa, ja sitten jossain ranalla. Kivan värikkäältä näyttää!

    VastaaPoista
  17. Vitsi, missä paikoissa olen virtuaalimatkaillut tän viikon striimin ansiosta. :) Äsken luin Japanista, nyt Trinidad. Karibian alue on ehdottomasti mun suosikkeja mun to-do listalla, etenkin tuollaiset Trinidadin kaltaiset maat joissa on aika aitoa vielä. Saarihyppely tuollapäin olisi ihana, joskin varmaan aika tyyris. <3

    VastaaPoista
  18. Kaikki Kuuban matkasta haaveilevat. Nyt alkaa olla hetki lähteä, koska Amerikasta aloitettiin lennot Kuubaan. Voi jo hieman vaikuttaa. Ehdottomasti kannatan, että käy myös jollain sellasella paikalla, mikä ei ehkä ole turistien valtaamaa.

    VastaaPoista
  19. Taisi olla ensimmäinen postaus, jonka olen tästä kaupungista lukenut. Kiitos. Kuuba ei erityisesti polttele itsellä mielen päällä, mutta kiva aina lukea postauksia kohteista, joissa on tavalla tai toisella historian huminaa.

    VastaaPoista
  20. Ihanan autenttisia kuvia :) ei näytä kyllä miltään turistirysältä eli mielelläni menisin tuonne. Koko tuo alue on jäänyt minulta käymättä - vielä. ;)

    VastaaPoista
  21. Tämä postaus ei ainakaan yhtään helpota Kuuba-kuumetta, joka on ollut jo pitkään...

    VastaaPoista
  22. Oi minkä näköistä - en ole koskaan vieraillut missään tuolla päin maailmaa ja mieli kyllä tekisi, todella kaunista!

    VastaaPoista
  23. Hieno kaupunki ainakin kuvien perusteella. En ollutkaan aikaisemmin kuullut tästä, joten tässäkin oppi jotain uutta. :)

    VastaaPoista
  24. Kauniisti ikääntynyt Trinidad! Joitakin vuosia sitten ihastuin täysin Havannaan ja sen haikean toiveikkaaseen tunnelmaan (ja musiikkiin, tietysti).

    VastaaPoista
  25. Ihastuttavia kuvia! En ole koskaan käynyt Kuubassa, mutta maa on todella kiinnostava. Tuo, mitä kerrot, että Amerikasta on aloitettu lennot Kuubaan, tulee nostamaan kovasti hintoja sinne. Kuuba kiinnostaa varmasti kovasti jenkkejäkin, koska maa on niin erilainen ja "alkuperäinen".
    Kiitos kommentistasi blogissani. Liityin GooglePlussan kautta myös sinun lukijaksesi.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, kiitokset vain itsellesi!

      Poista
  26. Upeita kuvia, en uskalla enää tulla sun blogiasi lukemaan koska mieli tekee lähteä Kuubaan ihan samantien. ;)

    VastaaPoista
  27. mielenkiintoisen kuuloinen kokemus tämäkin, joskin (taas) toivoisin, että nuo päivämäärät olisivat jäisivät pois joka kuvasta - tekisi nimittäin niin paljon oikeutta kuvien kohteillekin :-)

    VastaaPoista
  28. Hienoja kuvia olet ottanut, on tosiaan ihania värejä ja varsinkin tuo kuva tyylikkäästä papasta on söpö :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Eikö olekin söpö pappa. Toisella puolella tietä oli toinen. Istuivat kai tarkoituksella kuvattavan.

      Poista
  29. Minäkin luulin että postaus koskee ihan eri maata. Mutta voi Kuuba, se on vielä haaveissa jonain päivänä. Tuolla olisi unelma vuokrata avoauto ja ajella maa päästä päähän vain ihaillen noita värikkäitä kaupunkeja.

    VastaaPoista
  30. Nuo värikkäät rakennukset on vaan niin kauniin näköisiä! Mielelläni lähtisin :)

    VastaaPoista