Sivut

lauantai 20. helmikuuta 2016

El Nicho-luonnonpuisto





Tämä juttu on jatkoa Trinidadin retkellemme.

Olimme saaneet viettää muutaman tunnin ihanassa Trinidadissa. Oli aika lähteä yöpymispaikkaamme bungalow hotelliin. Paikan nimi oli Guajimico ja sinne oli matkaa 40 km Trinidadista. Jutun lopusta löytyy linkki, missä tarkempaa juttua paikasta.
Ehdimme paikalle juuri hiukan ennen auringonlaskua. Pikaisesti peseydyimme, vaihdoimme vaatteita ja lähdimme tutustumaan hotellialueeseen. Ajatuksena tietysti oli ottaa muutama kuva auringonlaskusta. Ilma oli pilvinen, joten kunnon kuvaa emme onnistuneet saamaan.

 


Hotelli sijaitsi rauhallisella alueella ja varustukseltaan oli perustasoa. Yllätykseksemme syödessämme illallista iski rankkasade. Ruokailuhuoneen katto alkoi vuotamaan. Vettä tippui ruokapöydille ja lattialle. Myös huoneemme katto oli vuotanut.

Maisema mökin kuistilta

Mökkimme


Kanatkin odottivat meidän aamupalalle pääsyä







Aamulla jatkoimme matkaa kohti vuoristoa ja luonnonpuistoa. El Nicho sijaitsee ylhäällä Sierra del Escambayn (korkein huippu 1156 Pico de San Juan) vuoristossa Cienfuegosin provinssissa. Se on luonnonsuojelualuetta. Alueella on vaellusreitti, vesiputous, missä on mahdollista uida, lintubongauspaikkoja, luolia ja ranch- ravintoloita.
Ennen ylös vuorille menoa vaihdoimme kulkupeliä linja-autosta pikkubusseihin.
Tietä sanotaan kurvitieksi. Täytyy sanoa, että matka ylös olikin mielenkiintoinen. Kuski ei säästellyt vaan taas mentiin melkoista kyytiä.
Melkein ylhäällä ollessamme pysähdyimme erääseen kylään ihailemaan maisemia. Tämä kylä oli viimeinen kylä ennen puistoa.
Aika upeat olivat kieltämättä maisemat.

Näköalapaikalla



Kylän kioski




Kylän raittia
 
Puistossa meitä odotti opas, joka kulkiessamme vesiputoukselle kertoi eri sademetsässä olevista kasveista ja niiden eri parantavista ominaisuuksista. Vihdoin saimme kiivettyä ylös putouksen alkulähteille. Ihana vilvoittava uimahetki piristi kummasti. Vesiputous sinänsä ei ollut kummoinen. Olisiko johtunut siitä, että muutama vuosi sitten olimme Plivtecassa, joka oli erittäin upea.

Sitten olikin aika lähteä laskeutumaan. Muhkurainen polku otti polviin. Jollain askelmalla se vääntyy hieman ja alkaa särkemään.
Alas tullessamme meitä odottaa positiivinen yllätys. Näemme kolibrin lentävän puun lähellä. Yritän zoomailla kuvaan sitä, epäonnistun.
Jollain tavoin näin pienestäkin asiasta tulee hirveän onnelliseksi. Olen nähnyt suloisen linnun lentävän omassa ympäristössään.
 
Puistossa. Puun kuoressa oli näppylöitä


El Nichon putousta





Uimapaikkamme.
Vaikka Thaimaassa Khao Lakissa olimme vastaavanlaisessa paikassa, vasta nyt
Itse pulahdin vesiputoukseen uimaan ensimmäistä kertaa.


Näkymät alas päin mennessä



Lounaalla ranchilla


luontoroskis
Lopuksi vielä söimme lounasta metsän keskellä.
Ateriana sitä perinteistä riisiä, papuja, salaattia ja lihaa sekä sweet potatoes.

Tästä olikin hyvä jatkaa matkaa alas bussille ja siitä sitten vielä Santa Claraan vallankumouksen jäljelle.


LINKKEJÄ

Hotelli, missä yövyimme
http://www.cubaccommodation.com/properties_details.asp?id_hotel=2235


Alla linkkivinkkejä El Nichon alueesta
http://www.lonelyplanet.com/cuba/el-nicho/introduction#ixzz40jc6m3VF

http://www.netssa.com/elnicho.html

https://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g609122-d2149676-Reviews-El_Nicho_Waterfalls-Cienfuegos_Cienfuegos_Province_Cuba.html

30 kommenttia:

  1. Kolibri saattoi olla aika jännästi kimalaiskolibri. Aika epätoivoista on kolibrin saaminen kuvaan ellei sitten kolibrinruokintapaikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, niitä on eri lajeja? Näin siellä ollessa pariin otteeseen kolibrin. Toisella kerralla se lenteli hotellilla yhden puun äärellä.

      Poista
  2. Muistan myös kun näin ensimmäistä kertaa kolibrin, ja siitä tuli kyllä tosi onnelliseksi! Sittemmin olen nähnyt niitä muutaman kerran, mutta ensimmäinen on aina ensimmäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! Kuinka yksi pienen pieni lintu voi vaikuttaa niin? Kai siksi, että se on hyvin kaunis lintu.

      Poista
  3. Kivalta kuulostava retki. Ja vesiputouksissa uiminen luonnon keskellä on erityisen mukavaa!

    VastaaPoista
  4. Kiinnitin huomion yhden kuvan rouvan sandaaleihin, itse kun en uskaltaisi kävellä sellaisilla metsässä, ties mitä ötököitä tuolla vilistää. Vai vilistääkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pohdimme etukäteen mutta muita ei ollut ja sitten sukat, jotka oli tarkoitus laittaa jalkaan suojaksi jäivät hotellille. No ei siellä onneksi mitään hirveitä ötököitä näkynyt. Ja onhan sitä Thaimaassa aikoinaan paljain varpain saaressa samoiltu metsässä.

      Poista
  5. Hyviä kuvia! Vaikuttaa tosiaan käymisen arvoiselta paikalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli mielenkiintoinen paikka. Luonto kiinnostaa aina.

      Poista
  6. Onpa kivan näköinen paikka, vaikuttaa todella käymisen arvoiselta! Ikinä en ole vesiputouksessa uinut, ei ole missään tullut mahdollisuutta siihen.

    VastaaPoista
  7. Tuota kolibrin kuvaamista mekin yritimme, Belizessä, mutta on se ihan epätoivoista!

    VastaaPoista
  8. Ihania vesiputouksia! Kauniin näköinen paikka muutenkin

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa mukavalta retkeltä. Vietnamin Phu Quocilla me käveltiin ihan samantyylistä polkua vesiputoukselle. Siellä putous oli kyllä paljon pienempi, mutta kiva siinä oli silti käydä virkistäytymässä hikisen kävelyn jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin aikoinamme samoilimme Thaimaan Khao Lakissa vastaavanlaisessa paikassa mutta ei tehnyt silloin mieli uimaan.

      Poista
  10. Mukavan kuuloinen retki ihanissa maisemissa! Vehreät kumpuilevat maisemat osaavat kyllä olla niin kauniita, samoin turkoosi vesi El Nichon ensimmäisissä kuvissa. Ja kolibrit - vaan on niin <3

    VastaaPoista
  11. Varmasti ollut mielenkiintoinen retki, tuollaisissa luontokohteissa on aina mukava reissuilla käydä!

    VastaaPoista
  12. Minäkin olen nähnyt muutamia erityyppisiä kolibreja Costa Ricassa, ne ovat todella suloisia lintuja. Ruokintapaikat ovat parhaita kuvaukseen, silloin kuvat saattavat jopa onnistuakin :) Houkuttelevan näköinen putous nimenomaan uimisen kannalta, olisin aivan varmasti pulahtanut itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika metkaa, että niin pieni lintu voi aiheuttaa niin suuren ilon.

      Poista
  13. Jotenkin pärähti verkkokalvolle tuo luontoroskis-kuva. Jotenkin tulee mieleen, että paikalliset ovat yrittäneet olla luontoystävällisiä ja sitten roskis on täynnä turistien (?) muovisia vesipulloja. Ehkä tämä näkökulma johtuu siitä, että luin juuri Siveltimellä-blogin "trash hero"-jutun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi sentään on roskis! Olisipa nuo vesipullot vielä jotain luontoystävällistä niin olisipa siistiä.

      Poista
  14. Kun mainitsit, niin minäkään en muistaakseni ole koskaan vesiputouksessa uinut, vaikka niitä on tullut eten useita ja upeita. Oli varmaan kivaa :)

    VastaaPoista
  15. Ihanan näköinen tuo bungalowi-majoituksenne, mutta ymmärrän että ei ole mukavaa jos katto vuotaa! Muutenkin upean näköistä luontoa, miten turkoosia vettä! Minäkin olen bongannut kolibrin Väli-Amerikassa. Kuvaa en todellakaan onnistunut saamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka, missä hotelli oli, oli kaunis. Tuota ei varmaan itse osaisi löytääkään ja oli aika syrjässäkin.

      Poista
  16. Ylös kyllä pääsee, mutta on sairaan hankalaa tulla liukasta mäenrinnettä alas. Se todellakin ottaa polviin ja nilkkoihin.

    Niin mukava lukea näitä Kuuba juttuja ja fiilistellä omaa mennyttä matkaansa samalla!

    VastaaPoista
  17. Upean näköinen paikka! Tuo retki kuulostaa kyllä hienolta kokemukselta :) Kiva että laitoit vielä loppuun noita linkkejä, että pääsi tutustumaan paikkaan vielä lisää :)

    VastaaPoista
  18. Upean näköisiä maisemia! Olen tainnut käydä samalla vesiputouksella, mutta en mennyt kuitenkaan uimaan. Majapaikkakin näyttää todella viihtyisältä, vaikkakin varmasti hieman ikävää jos vesi tulee sisään...

    VastaaPoista