Sivut

perjantai 1. huhtikuuta 2016

TARINANI MATKAILIJANA


Similanin saaret, Thaimaa

Bongasin haasteen unelmatripiltä

Tässä haasteessa on seuraavat kysymykset:

Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle?
Lapsena emme juurikaan matkustelleet muualla kuin Suomessa.
Kiinnostus matkailuun heräsi jo hyvin nuorena. Olisikohan innostaja ollut setäni, joka oli merimiehenä seilannut jos missäkin maissa.  Minusta tuli perheessämme ensimmäinen, joka lähti reppureissulle Euroopan halki Kreikkaan kuukaudeksi. Olin silloin 17-vuotias.
Tuo reissu ei kuitenkaan ihan ensimmäinen ulkomaanmatkani ollut, koska ensimmäisen matkan tein 15-vuotiaana.  Silloin minä ja kaverini lähdimme Turku-Tukholma risteilylle. Käytiin jopa aluksen ollessa satamassa pikaisesti Tukholman terminaalissa. Siihen aikaan voi oli siellä erittäin halpaa ja sitä piti käydä ostamassa sataman kahvilasta. Voitteko kuvitella, voita?!


Ateena Akropolis ja allekirjoittanut 1984

Paras matkamuisto lapsuudestasi?
Parhaat matkamuistot lapsuudestani löytyy lapin matkalta. Ne olivat poron sarvesta veistetty riipus ja toinen oli sellanen lappikuosilla ja poronkarvasta tehty pikkupussukka. Ne ostin ollessani partioporukan kanssa vaeltamassa Ylläksellä ja Kuusamossa joskus vuonna papu.

Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?
Kyllä se varmaan oli se ensimmäinen varsinainen matka, kun 17-vuotiaana lähdin rinkka selässä junalla Tukholmasta Ateena päätepisteenä ja Ateenasta lentäen takaisin Tukholmaan. Siihen matkaan mahtuu todella paljon, jotka vieläkin muistuvat silloin tällöin mieleen.

Toinen mieleenpainunut matkakokemus, vai olisiko se nyt ihan koko matka, oli pitkän pitkän ns matkapaussin jälkeen kaupunkiloma Roomassa. Muistan vieläkin kuinka lähtöhetkellä tätä aikuista jännitti. Jännitys johtui pitkälle siitä, että mukana oli tyttäreni ja oma äitini huollettavana. Olin supersaverilta varannut lennot ja hotellin. Siitä on siis kohta kymmenen vuotta aikaa. Sen kymmenen vuoden jälkeen onkin sitten tehty paljon matkoja. Eli näin voi sanoa, että vahinkoa on ja otetaan nyt takaisin. Roomassa minua selkeästi puraisi reissukärpänen, koska sen jälkeen pohdin kuumeisesti, kuinka saada aviomies syttymään matkailulle. Sen sain tehtyä ostettuani hänelle syntymäpäivälahjaksi matkan Prahaan. Kiero muija joo.

Mieleenpainuvia matkakokemuksia on siis monia. Pakko vielä mainita etelänmatka Gran Canarialla. Kanariasta muistan sen, miltä tuntui ensimmäisenä päivänä istua hotellin altaalla, tuntea aurinko ja lämpö ja juoda kylmää breazeria todeten, että jees tänne pääsin sittenkin. Tämä oli siis ensimmäinen rantaloma monen (15) vuoden paussin jälkeen.

Kaikista matkoista on aina jotain jäänyt mieleen. Niitä muistellaan innolla. Jokainen reissu on tehnyt tästä elämästä elämän arvoisen ja rikkaamman. Ja tästä syytä olla nöyrän kiitollinen.


Aamuaurinkoa hotellin parvekkeella Kanarialla


Rooman colosseum ja voitonkaari

Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluaisit uudelleen?
Kroatia. Olimme kesällä 2013 Splitissä viikon. Ehdimme kiertää lähialueita mutta paljon jäi vielä katsottavaa. Seuraavaksi haaveilen matkasta Dubronikin alueelle. Sieltä käsin sitten voisi matkustaa myös Boznia- Hertzigovinaan, Montenegroon ja Albaniaan.
Toinen paikka, minne voisin palata, on Kreeta. Olimme siellä vuonna 2011. Siellä ollessamme emme ehtineet Elafonissiin. Lisäksi harmittaa, että Samarian rotkovaellus jäi tekemättä.


Brackin saari, Kroatia

Mitä kieliä osaat puhua?
Englanti, ruotsi, hiukkasen saksaa ja espanjaa. Espanjaa opiskelimme syksyn 2015 kansalaisopistossa Kuuban matkan vuoksi. Italiaakin olen opiskellut mutta en siitä osaa kuin muutamia sanoja, kuten kreikan kielestä.

Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?
Olimme Kuubassa tammikuun alussa 2016. Ruotsissa Tukholmassa käväisimme helmikuun lopulla.

Havanna

Havanna, vanhan kaupungin aukiolla kahvilassa

Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?
Huhtikuussa on aikomus matkustaa ystävän kanssa Lontooseen viettämään pidennettyä viikonloppua.

Kesäkuussa olisi tarkoitus suunnata nokkamme kohti Italiaa. Lennot on ostettu Milanoon ja takaisin. Italiassa tulemme olemaan reilut kaksi viikkoa, joista viikon olemme Comojärvellä Lagliossa, toisen viikon Riomaggioressa ja kaksi päivää Dolomiiteilla Val de Funesissa. Tähän ei ole muuten tätä juttua kirjoittaessa enää niin hirveän pitkää aikaa. No välissä on sentään tuo Lontoon matka. Muuten aika voisi käydä liian pitkäksi

Syksy matkojen suhteen on vielä auki. Loppuvuoden matkat riippuvat todella paljon vuoden vaihteeseen kaavaillun matkan luonteesta. Tuohon vuodenvaihteen matkaan on olemassa vaihtoehtoja, joista parhaaseen vaihtoehtoon saamme vahvistuksen vasta kesään mennessä. Ja parhaallekin suunnitelmalle on vielä vaihtoehtoja. No kaikki aikanaan.....saa sitten nähdä, mistä sitä itsensä vuoden 2017 alussa vielä löytää!

Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?
Ei ole kamalaa matkakohdetta vielä vastaan tullut. Kai se voisi olla keskelle sotatannerta pyllähtäminen.

Luetko matkaoppaita ennen matkaa?
Kyllä luen paljonkin ja niitä tulee ostettuakin. Jollain tavoin kun pidän kirjoista. Lisäksi tutkin netistä kaiken mahdollisen tiedon kohteista. Nyt juuri selvittelemme, mitä tehdä Lontoossa. Paljon on jo löytynyt hyviä vinkkejä niin blogeista, netistä kuin kirjoista. Matkaa tulee tehtyä jo ennen varsinaista reissua. Ihan innolla jo odotan, että, pääsen toteuttamaan sitä kaikkea, mitä olemme matkalle kaavailleet.

Toisaalta olen huomannut, että välillä on turhaa lukea etukäteen matkaoppaita. Asiat kun pakkaavat unohtumaan ja paikalla ollessa sivuja on plärättävä uudelleen. Oppaat on siis ehdottomasti otettava myös matkalle mukaan.
Muistuu mieleeni, kun Kroatiassa pienestä puhelimesta menimme nettiin, etsiessämme tietoa Bracin ja Hvarin saarista. Matkaoppaita kun paikasta ei juuri ollut, vain netissä pieni matkaopas kirjoitus ja muutama muu juttu. Silloin kun Kroatia ei ollut vielä niin suosittu kuin nyt. Keskustelupalstalta löysimme mm. suomalaisen kirjoituksen, missä kehuttiin paikallista Hvarin saaren pontikkakauppaa. Tosiaankin siihen sitten vahingossa törmäsimme. Sieltä sai ostaa omaan pulloon ponua tai viiniä. Tunnelma oli melkoinen paikassa. Sellainen vanha pappa siellä hymyssäsuin meille myi pullolisen juomaa ja tarjosi snapsit maistiaiseksi.



Pontikkakauppa Hvarin saarella ja kenenköhän hattu se siinä ja tottahan toki maistiaisiakin saimme

Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?
Yksin matkustaminen on ihan jees. Ensimmäistä kertaa matkustin yksin Gdanskiin viime kesänä 2015. Toki en ihan joka paikkaan yksin uskaltaisi lähteä.

Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?
Seikkailija, utelias, rohkea

Split, Kroatia
Haluatko tarttua haasteeseen? Ole hyvä 
 
Heraklion, Kreeta

36 kommenttia:

  1. Voi miten paljon sellaisia maita ja kohteita, jotka saavat itsenikin huokailemaan mukavien lomamuistojen perään. Italia, Kreeta, jossa olen käynyt kolmesti ja yhä mieli halajaa sinne, Kanariansaaret herättää lämpimiä muistoja ja Kroatiaan tekisi mieli vaeltamaan. :D
    Mukava oli lukea tarinasi, ehkäpä täytyy itsekin tarttua tähän haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Tartu ihmeessä haasteeseen. Mikä onkaan sen ihanampaa kuin muistella aikaisempia matkoja odotellessa ja haaveillessa uusista! Noihin kaikkiin paikkoihin minullakin on valtava ikävä mutta yksi pala kerrallaan on edettävä kohti uusia valloituksia.

      Poista
  2. Tätä olikin kiva lukea, täytyy katsoa jos vaikka itsekin innostuisi kirjoittamaan samanlaisen. Ei ihme, että Tukholmasta Kreikkaan 17-vuotiaana on ikuistunut mieleen, varmaan aikamoinen seikkailu. Siitä olisi kiva kuulla lisääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Kyllä vaan mieleenpainuva kokemus. Voisi kai sitä jossain vaiheessa muistella. Kuvat vaan melkoisen huonoja ja kaikkea ei enää edes muista.

      Poista
  3. Hahhaaa :D Muistan aina lapsuuden reissuillamme Ruotsiin ja Norjaan, että Ruotsista palatessamme käytiin hakemassa pakettikaupalla voita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se maailma muuttuu. Sanotaan, että matkustelukin oli ennen hyvin erilaista. Meillä vanhemmilla oli teltta kaksikin ja niissä vietettiin viikonloppuja kesäisessä Suomessa. Me kokeilimme telttailua muutama vuosi sitten ja pitää todeta, että ei ole enää mun juttu. Sen verran on mukavuuden haluinen, että huone pitää olla ja vielä majoituksen suhteen ei ihan kaikki käy. Kokemus huoneiden valinnassakin opettaa. Mutta uudesta kohteesta ei ikinä voi tietää, mikä odottaa. Kuvat kun esitteissä ei aina kerro koko totuutta.

      Poista
  4. Tätä haastettaa on ollut kiva seurata. Oppii toisista bloggareista paljon.
    Itse en ole haasteeseen vielä tarttunut, ja tuskin tartunkaan, koska niin paljon on muuta materiaalia kirjoittamatta. Mutta siis erittäin mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu eli Aina kun joltain tulee tämä kirjoitus käyn innokkaana lukemassa.

      Poista
  5. Mä en varmaan olisi uskaltanut lähteä 17-vuotiaana reilaamaan, Kreikka oli varmasti kyllä lämmin kohde. Heh, ja vaikea kuvitella, että Tukholmasta piti voita ostaa. :D Mukavia matkamuistoja, näitä oli kiva lukea. Niin, ja Kroatiaan haluaisin kyllä pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikka oli mielenkiintoinen kohde ja vielä kun seikkailimme siellä vähän niin kuin ei tavanomaisilla matkakohteilla. Reittinä Katerini, Larissa ja Ateena.

      Poista
  6. Näitä tarinoita on ollut kiva lukea, pitää ehkä itsekkin vastata kysymyksiin vaikka muutakin kirjoitettavaa olisi paljon. Enpä olisi ikinä arvannut että Ruotsista käytiin voita hakemassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitettavaa on. Itse kirjoitin tätä muiden ohella pikkuhiljaa

      Poista
  7. Näitä tarinoita matkailijasta blogin taustalla on ollut kiva lukea.
    Oli muuten hyvä veto ostaa miehelle matka lahjaksi ja saada matkakuume samalla tartutettua! :D
    Muistan, kun itsekin aikanaan sain aikani ylipuhua siippaa ensimmäiselle matkalle
    ja kun siinä onnistuin, ei ole enää sen jälkeen tarvinnut ylipuhua. Ensimmäinen yhteinen matkamme vuonna 1994 suuntasi Italiaan, joka on edelleen yksi suosikkejamme.

    Kesän Italian suunnitelmanne kuulostavat oikein hyvältä, ihanaa matkan odotusta Teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Minun mieheni lähtee reissuun mutta sanoo, että minun reissutahtini on liian kova....

      Poista
  8. Huippu toi ensimmäinen kunnon ulkomaanreissu Kreikkaan, täytyy nostaa hattua että oot 17-vuotiaana uskaltanu lähteä reilimeininkeihin yksin! Näitä on kyllä hauska lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy korjata, yksin en lähtenyt vaan sanomalehdessä oli ilmoitus, missä etsittiin matkaseuraa. Soitin ja päätimme lähteä yhdessä.

      Poista
  9. "Kanariasta muistan sen, miltä tuntui ensimmäisenä päivänä istua hotellin altaalla, tuntea aurinko ja lämpö ja juoda kylmää breazeria todeten, että jees tänne pääsin sittenkin. Tämä oli siis ensimmäinen rantaloma monen (15) vuoden paussin jälkeen."

    Tällaiset yksittäiset hetket tuntuvat painuvan hyvin mieleen, ja niitä muistellessa hymy leviää aina huulille. Täytynee itsekin paneutua haasteeseen kun ehdin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joku hetki voi olla erityinen lähestulkoon joka matkalla, on se sitten joku hieno paikka tai joku muu tälläinen tunne. Viime kesänä Venetsiassa lentokentältä tultaessa Muranon kohdalla tuli vedet silmiin, niin kauniilta tuo paikka näytti. Tuli tunne, että vau, minä saan nähdä tämänkin. Kuinka paljon minulle annetaan kokea hyvääkin, kun joskus vastaavasti elämä voi murjoa.

      Poista
  10. Kyllä se vaan niin on, että usein ne mieleenpainuvimmat tai upeimmat matkat on tehty aika nuorena. Silloin oli vielä semmonen jännitys päällä, ja kaikki oli uutta ja jännää. Muistan että jo pelkkä lentokentällä olo oli aivan mahtavaa. Oli sellaista lähdön tunnelmaa ja tykkäsin katsella matkustavia ihmisiä. Tosi kivoja muistoja!

    VastaaPoista
  11. Tää on kyllä hauska postaushaaste, pitäisköhän... Kiva lukea tulevista matkasuunnitelmistasi, eikä niitä ole yhtään liikaa, päinvastoin nyt pitää reissata jos siihen on mahdollisuus! Mukavia reissuja sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Olen samaa mieltä jos on joku mistä haaveilee, on niitä toteutettava. Minulla se matkailu.

      Poista
  12. Jotain kummaa siinä on, että vanhimmat asiat muistaa usein paremmin kuin uudemmat :-)
    Minä en koskaan päässyt Interrailille, mutta sen sijaan pääsin viikoksi Roomaan ja toiseksi Pariisiin vanhempien kustantaessa lentoliput ja hotellit. Ajattelivat kait, että näin matkustaen olisin paremmassa turvassa. Mutta kyllä sitä silti kaikenlaista onnistui kokemaan 16-vuotiaana maailmalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itse olen ainakin saanut todella vapaasti mennä ja tulla. Ehkä silloin ei ymmärretty mahdollisia riskejä. Tai luotettiin kovin. Toisaalta olen tyytyväinen, etten ole ollut holhottu. On paremmin oppinut itsenäiseksi.

      Poista
  13. Tämä on mukava haaste, ehkäpä saatan itsekin osallistua jossakin vaiheessa :) Kreetalle kannattaa mennä uudestaan, sillä Samaria on upea paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kreetalle olen jo muutaman kerran melkein ollut varaamassa matkaa mutta sitten on tullut muita suunnitelmia...

      Poista
  14. Me myös matkustettiin paljon nimenomaan Suomessa ja mullakin varhaisimmat ensimmäiset matkailumuistot ovat Lapista. Sittemmin maailman on tullut tutuksi ja viime aikoina on kiinnostanut matkailla jälleen enemmän Suomessa. Kai siinä jotain nostalgiaa on. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se niin on, että aikansa kutakin. Me matkailimme Suomessa, kun lapset olivat pieniä ja nyt on ulkomaiden vuoro :)

      Poista
  15. Hauskoja faktoja ja upeita kohteita tässä postauksessa. Oli varmasti huikea seikkailu reilata Kreikkaan 17-kesäisenä. Ja ihana tuo tapa jolla löysit matkaseuraa! Minä en ole reilaamaan ainakaan vielä päässyt, mutta sen sijaan olen liftannut pitkin Eurooppaa. Äitini sanoi lähdöstä ilmoittaessani että "Pidä jumala mielessä ja housut jalassa!" Ihan vitsillä siis. Eivät siis turhia tainneet mun turvallisuutta huolehtia, ja hyvä niin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohteet paikallaan ja yhdestäkään visiitistä en ole tullut katumapäälle. Ja kyllä tuo liftaaminenkin kuulostaa melkoiselta! Mukavia reissuja!

      Poista
  16. Hienoja muistoja! Kroatian pienten viinitilojen autotalleissa pullotettavia viinejä ollaan ihmetelty itsekin, joten hyvin saatan kuvitella tuon pontikkakaupan tunnelman :D

    Italia on kyllä ihana, Rooma on meidätkin vietellyt. Ja ne Toscanan viinitilat, ah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa mieleeni, että Lefkaksella pysähdyimme tien varteen ostamaan muovipullollisen viiniä. Se meni viemäriin, eli ei ollut hyvää. Tuossa kaupassa oli likööriä, mikä oli ihan hyvää.

      Poista
  17. Kroatia ei itseä juurikaan säväyttänyt ja varsinkin Dubrovnikin seutu oli suurin turistirysä, missä olen ikinä käynyt. Heti rajan takana Montenegrossa meiniki oli ihan eri maata ja siellä viihtyi erinomaisesti pari kesää sitten :) // Sir Bizler

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, ajoitus on ehkä se tärkeä. Me olimme Splitissä kesäkuun alussa. Silloin turistien suhteen melko hiljaista. Ainoa miinus tuolloin on tietysti epävakaat kelit. Ehkä elo-syyskuun vaihe voisi olla toinen parempi kausi matkustaa.

      Poista
  18. Ihana tuo lopun Splitin kuva! Tälläisiä haasteita on kyllä kiva lukea. Itselläkin tämä on työnalla. Mukavaa Italian reissun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kuvasta sen verran, että eihän siinä niin hirveästi kaupunkia näy 😉

      Poista
    2. Odotan innolla juttua, koska näitä on ilo lukea.

      Poista