Sivut

torstai 28. huhtikuuta 2016

Lontoon nähtävyydet haltuun Hop on off kiertoajelulla

Picadilly Circus. Minun lempparikohde Towerin jälkeen etenkin iltahämärässä.

Hop on off päivän bussiajelua varten olimme ostaneet liput valmiiksi kotoa käsin.
Lontoossa huomasimme, että näitä kiertoajeluja tarjosivat muutkin yrityksen kuin tämä Original Tour, mistä me liput ostimme.
Ehkä kuitenkin tämä yhtiö tarjoaa eniten erilaisia reittejä. Hintatasoa eri kiertoajelua tarjoavien kesken emme lähteneet vertailemaan.
Lisäksi samalla ostetulla lipulla oli mahdollista vielä ilmaiseksi tehdä risteily Thamesilla.
Me valitsimme vaihtoehtoisista reiteistä perinteisen linjan. Kahden tunnin kierrokselle osui paljon mielenkiintoisia kohteita. Se antoi hyvän läpileikkauksen kaupungista ja sen päänähtävyyksistä.
Bussiajelu osui meillä myös juuri oikeaan päivään, koska päivä oli sateinen. Lippuja voit ostaa lontoonliput.fi sivuilta. Alla kuvia kiertoajelustamme.
Oxford streetin alku- tai loppupää ja nuo ihanat autot


Sherlock Holmesin museon edustalla

The Regent Park. Tuonne voisi vielä joskus mennä

Ennen Picadillyä alkaa sataa




Trafalgar Square

Trafalgar Square



Oikeustalo


 
London Tower bridge taustalla

Tower Bridge sateella rakennettu 1894
 
Westminister Abbey v1065 käyttöön vihitty.
Toiminut monarkkien kruunajaiskirkkona ja monen kuuluisan hautapaikkana.
Unescon maailmanperintökohde
 
Buckinghamin palatsin lähellä olevan puistoalueen edustaa

Buckingham palatsin edusta




 
London Eye

Horse Guard Parade





Westminister Palace v1097 Parlamenttitalo.
Unescon maailmanperintökohde

Big Ben ja Westminister Palace, Unescon maailmanperintökohde

 
Aikamme kierrettyä nousimme pois bussista Big Benin kohdalla ja päätimme kiertää kävellen Westminister Palacen, Abbeyn ja siitä aina Buckinghamin palatsille asti. Olisimme menneet Westminister Abbeyn sisälle mutta jono sinne oli melkoinen. Sen jouduimme siis tällä kertaa jättää väliin. Buckinghamin palatsilta sitten olikin aika matkata Covent Gardenille Jamie Oliverin ruokapaikkaan, mistä olimme varanneet pöydän.
Buckinghamin palatsin edustan puistoa
Laivaristeilyä emme pystyneet hyödyntämään, koska sadekeli jatkui aina iltaan asti. Myös kiertoajelu jäi vajanaiseksi, koska sitä emme loppuiltana enää ehtineet jatkamaan. Lippu olisi ollut voimassa seuraavaan päivään klo 11 saakka mutta olimme seuraavaksi päiväksi varanneet liput Toweriin. Siitä kirjoitan juttua myöhemmin erikseen.
Syömisen jälkeen kävelimme vielä Chinatownissa ja Picadilly Circuksen läheisyydessä. Chinatownissa kävimme mm 20 minuutin jalkahierojalla. Se oli parasta helpotusta väsyneille jaloille. Alla kuvia Picadillystä iltahämärässä. Ihastuin tähän aukioon suunnattomasti. Johtui kai siitä, että paikasta sai niin mielettömän hyviä kuvia.
Picadillyn kulmilla


Picadilly Circus

10 kommenttia:

  1. Olen muutamassa kaupungissa ollut tuollaisella hop on hop off -bussikierroksella, ja se on kyllä tosi kätevä tapa nähdä kaupungin nähtävyydet tuhlaamatta siihen päiväkausia aikaa. Varsinkin juuri isoissa kaupungeissa, missä niiden omatoiminen kiertäminen tosiaan kestäisi. Ja kuuleehan siinä samalla tarinaa kaupungista ja nähtävyyksistä.

    Pitkään ollut listalla Helsingin bussikiertoajelu. Vaikka olen asunut täällä jo kymmenisen vuotta, niin aika vähän tiedän kaupungista. Ehkä tänä kesänä saan aikaiseksi Helsinki-ajelun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se kyllä uudessa paikassa parhaimman kuvan saa jollain tälläisellä esittelyllä. Eikä se sadekaan haitannut ollenkaan. Muuten aika metkaa me puhuimme tuosta Helsingin haltuun otosta kiertoajelulla, joka tehtäisiin mahdollisesti ensi kesänä.

      Poista
  2. Vaikka tykkäänkin eniten kävellä paikasta toiseen, on myös bussissa istuminen ihanan rentouttavaa. Olen vain kerran kokeillut Hop on Hop off bussia, Kuala Lumpurissa. Siellä se oli halpaa ja oli myös niin tuskattuvan kuuma, ettei jaksanut oikeen kävellä. Kätevä systeemi siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja varsinkin Lontoossa, missä kuitenkin kohteesta toiseen on etäisyyttä. Hop on off bussiajelu oli itselleni toinen kerta. Taannoin Amsterdamissa ajelimme myös. Siellä harmitti se, että kiertoajeluun kuului jalokivimyymälässä käynti, joka oli ns pakollinen ostosjuttu.

      Poista
  3. Mä tein tuon saman kiertoajelun Lontoossa viime kesänä. Joskus on ihan kiva osallistua tuollaiselle hop on/hop off bussiajelulle, varsinkin jos kaupungissa on vain vähän aikaa, niin kuin meillä Lontoossa viime vuonna. Kuala Lumpurissa olen ollut myös kiertoajelulla. Kiertoajelu Helsingissä voisi olla kiva, koska Helsinki on mulla tosi huonosti hallussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlainen edes lyhyt opastus uudesta kaupungista on aina hyvä, antaa paremman kuvan kaupungista. Näin olen todennut.

      Poista
  4. Hauskaa, kun juuri olin vastaavalla kierroksella Barcelonassa, kun oli pakko saada nopeasti kaupungin päänähtävyydet haltuun. Tuo on kyllä kiva systeemi, kun voi hyppiä pois kyydistä kun haluaa ja itse määritellä mitä kaikkea päivän aikana näkee.

    VastaaPoista
  5. Minä vähän vierastan noita turistibusseja etenkin kaupugeissa, joissa on toimiva joukkoliikenne. Lontoossa punaisilla paikallisbusseilla pääsee mihin vaan ja huomattavasti halvempaan hintaan. Niissä pitää tietenkin ottaa selvää reiteistä, että sen puoleen valmis reitti on tietenkin tosi kätevä. Jos yhtenä päivänä aikoo käydä monta paikkaa, on tuo kyllä siitä helppo, että tietää samalta pysäkiltä pääsevänsä jatkamaan taas seuraavalle kohteelle (jos vuoroväli on riittävän tiheä).

    VastaaPoista
  6. Niin tutun sateisen Lontoon näköistä :) Ihania kuvia! Tuo Thamesin risteily voisi olla kiva kokemus. Me aikoinaan vietettiin usein koko päivä Lontoossa ja ostettiin sellainen päivälippu mikä kävi junaan, metroon ja busseihin. Sitten kun alkoi käveleminen väsyttämään hypättiin bussiin ihan vaan lepyytelläksemme jalkoja. Siinäkin näki kaikenlaisia kaupunginosia joihin ei muuten olisi tullut mentyä.

    VastaaPoista